Uutisia Londresista

Täältä ei olekaan vähään aikaan kuulunut mitään, mutta johtuu siitä, että on ollut melkoista haipakkaa. Ollaan nyt ehditty asua täällä kuukauden päivät ja hyvin ollaan kotiuduttu, vaikka asutaankin muiden nurkissa. Vähän tuossa vihjailtiin, että saatettaisiin kohta lähteä etsimään omaa asuntoa, ja jostain syystä tämä aiheutti vuokraisännässä aivan vastakkaisen reaktioin kuin voisi luulla. Vuokraisäntä meni suunnilleen paniikkiin ja alkoi kysellä, että miksi te nyt pois lähdette, ja pitäisikö vaikka laskea vuokraa, jos se siitä on kiinni. Nooh, katsotaan nyt, mitä tuleman pitää.

Janne ja Charles ovat tehneet päivät pitkät töitä ja itse käytin pari ekaa viikkoa löysäilyyn ja satunnaiseen työnhakuun. Kävin myös parissa haastattelussa ja latailin nettiin ansioluetteloita. Yritimme myös saada avattua pankkitiliä, mutta täällä ollaan niin tarkkoja sen osoitteen kanssa, että homma osoittautui melkein mahdottomaksi. Ilman virallista todistusta osoitteesta ei pankkitiliä avata. Viralliseksi todistukseksi kelpuutetaan virallinen vuokratodistus (meillä ei ole, koska ollaan vuokralla yksityisellä), sähkö-, kaasu-, vesi- tai puhelinlasku omalla nimellä ja osoitteella (ei ole, koska vuokraisäntä ei halua vaihtaa niitä toisiin nimiin ja lankaliittymissä on vuoden sopimukset). Alkoi siis näyttää siltä, ettei pankkitiliä noin vain saa. Yhtenä vaihtoehtona olisi ollut ottaa HSBC-pankista ns. passport-tili, joka maksaisi 8 puntaa kuussa.

Parin viikon jälkeen asiat alkoivat yllättäen rullata. Olin siis ladannut nettiin muutamille työnhakusivustoille ansioluetteloja ja sain pari viikkoa sitten kutsun haastatteluun Relocation Coordinaattorin paikkaan. Menin haastatteluun seuraavana päivänä ja vielä samana päivänä tuli maili, että haluaisivat tarjota Relocation Administraattorin paikkaa, koska työkokemusta ei oikein ollut. Työt alkaisivat seuraavana maanantaina. Työpaikalta lähetettiin vielä viralliset työsopimuspaperit ja niiden avulla saatiin vihdoinkin avattua pankkitilikin. Samaan syssyyn käytiin vielä NIN-haastattelussa, jossa byrokratian rattaat taas pyörivät ja muutamaa paperia täytettiin pari tuntia, jotta saataisiin paikallinen sosiaaliturvatunnus ja verokortti. Nyt siis alkoi vihdoinkin tuntua siltä, että täällä asutaan oikeasti. Vähän tietty rasittaa asuinympäristö, varsinkin kun työmatkaa tulee puolitoista tuntia ja kuukausittaisesta kulkemisesta pulitetaan 300 puntaa, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi.

Viime viikolla tulivat myös ensimmäiset vieraat: Janne sisko perheineen tuli kyläilemään. Olimme varanneet kolmisen viikkoa sitten asunnon, jossa majoittuisimme vierailun ajan, sillä oma kämppämme ei ole ihan vieraskelpoinen. Kun vieraiden piti tulla perjantaina, maanantaina tuli maili, että vuokrauksemme on peruutettu huonon taloustilanteen vuoksi. Siinä sitten ensimmäinen työpäivä meni iloisesti siinä, kun yritettiin löytää uutta asuntoa. Loppujen lopuksi uusi kämppä saatiin saman firman kautta isojen alennusten kera, mutta saatiin muuten varmaan maailman huonointa asiakaspalvelua. Kaiken lisäksi firma lähetti meille väärän osoitteen asunnolle, mikä johti siihen, että asuntoamme avaamaan tullut tyttöparka sai kunnon huudot niskaansa.

Noh, asunto oli onneksi hyvä, vaikka alue oli sellainen, ettei tekisi mieli yksin kulkea siellä kaduilla. Muutama päivä kului sitten Lontoota kierrellessä. Käytiin Notting Hillissä, Camden Townissa, Oxford Streetillä ja yhdeksi päiväksi mentiin Thorpe Park -hyvipuistoon, joka oli vuoristoratafanin mekka. Valitettavasti kolmena päivänä neljästä tuli vettä. Huvipuistopäivä sai muutenkin vähän ikävän alun, kun juuri huvipuistoon päästyämme Jannen puhelin soi. Vuokraisäntämme soitti, että hänen avovaimonsa 16-vuotias poika on kuollut edellisenä yönä. Siinä meni vähän sitten päivä pilalle ja muutenkin suunnitelmat uusiksi. Jannen kaverin oli tarkoitus tulla seuraavana päivänä, mutta koska tilanne oli mikä oli, eivät vuokranantajat ymmärrettävästi halunneet vieraita taloon. Varasimme siis pikaisesti hotellin pariksi yöksi. Perjantaina olisi hautajaiset tiedossa. Katsotaan nyt, että lähdetäänkö viikonlopuksi Roadtripille jonnekin, vai vietetäänkö viikonloppu täällä.

Mutta ei jotain pahaa ettei jotain hyvääkin. Aloitin siis Sterlingillä Relocation Administratorina ja rekrytoijan kanssa oli puhe, että suunnilleen kuuden kuukauden päästä voisi ehkä ruveta relocation koordinaattoriksi. Välillä tuntui, että pelkästään sen takia, että olen Administraattori, porukka ajattelee, että olen jotenkin tyhmä. Yhtenä päivänä minulta kysyttiin, että osaanko lajitella sähköposteja kansioihin ja eilen yksi täti tule neuvomaan, miten tehdään PDF-tiedostoja. Katsoin siinä hiukan hölmistyneenä, että ihanko oikeasti se opettaa minua tekemään PDFiä. Täällä kun voi kuulema olla ihan normaalia, että koko firmassa on vain yksi henkilö, joka tekee PDF:t. Olen myös ollut mukana yhdessä projektissa ensimmäisen viikon aikana ja ensimmäisen päivän jälkeen pomo kysyi, että olinko saanut tehtyä jopa yhden tarvittavan dokumentin. Katsoin taas siinä vähän pitkään ja totesin, että ei, olen tehnyt niitä viisitoista. Tänään pomo sitten pyysi minut sivuhuoneeseen ja tietenkin olin ihan löysät housuissa, että mitä pahaa nyt on tullut tehtyä. Ylennystähän sieltä onneksi tarjottiin, turhaan minä kuulema noin helppoja juttuja teen, koska rahkeita on enempäänkin. Eli jee jee, "kova" kahden viikon työ palkittiin. Pistää vaan miettimään, että minkälaisia uunoja niillä normaalisti on noissa positioissa.

Mutta tällaista näiltä nurkilta. Palaillaan taas astialle!

Kuvapläjäys Ausseista

No niin, nyt on kameraan vihdoinkin saatu tarvittavat osat, niin saadaan taas kuvat koneelle. Uudessa paikassa on aina se haaste, ettei oikein tiedä, mistä mikäkin pitäisi hankkia. Suomessa olisin tasan tarkkaan tiennyt, mistä lähden etsimään muistikortinlukijaa tai usb-johtoa, mutta täällä, Oxford streetiä pitkin palloillessa, sopivaa kauppaa ei vain tuntunut löytyvän (syynä voi tietenkin olla, että olin ihan väärässä paikasa). Mutta Amazon pelastaa ja nyt on vehkeitä joka lähtöön.

Matkalla kohti Cape Tribulationia. Matkan varrella oli tienvarsilla usein kylttejä hyvistä kuvauspaikoista, ja niillä piti tietenkin pysähtyä muutaman kymmenen muun turistin kanssa.

Puita riitti

Nousut oli välillä melko korkeita

Cape Tribulationilla. Kaunis ranta, mutta uimista ei suositeltu merikrokotiilien vuoksi.

Suurin osa "pakollisista nähtävyyksistä" oli helppokulkuisia. Ei puhettakaan, että minä olisin tepastellut keskellä sademetsää ilman järkeviä kulkureittejä.

Paikan päältä löytyi hienoja koskia...

...ja vesiputouksia. Barron Falls Kurandan lähellä oli aivan upea, harmi, ettei valokuvat oikein anna oikeutta

Tällä alueella on myös ollut aikoinaan vesivoimala

Vompatti Kurandan eläintarhassa

Eläintarhan sisäpihalla kengurut hyppelivät vapaasti ja niitä sai syöttää ja paijata

Janne tutkailee kengun turkin koostumusta

Eläintarhalla olisi saanut myös pidellä koalaa 16 dollarin maksua vastaan. Tyydyttiin vaan kuvailemaan.

Kurandan kaupunki/kylä oli aika kompakti, mutta tosi "herttainen", sillä se koostui pienistä putiikeista, kapeista kujista ja persoonallisista kahviloista ja ravintoloista. Tässä nautitaan creppiä ranskalaistyylisessä kahvilassa.

Nyt ollaan taas 1500 kilometriä etelämpänä. Tultiin päiväksi Gold Coastille katselemaan upeita rantoja ja maisemia.

Surfer's Beach

Lisää Surfer's Beachia

Viimeiseksi päiväksi lähdimme katsomaan paljon kehuttua Australia Zoota. Tässä menossa norsuesitys, jonka aikana työntekijät kertovat norsujen päivärutiineista ja he tarkistavat samalla, että kaikki kunnossa. Tässä tarkastellaan, ettei suussa ole haavoja tms.

Myös kieli pitää tarkastaa

Gepardin kanssa päiväkävelyllä

Punapandat oli aika suloisia otuksia, mutta hankalia kuvattavia, sillä joko ne nukkuivat selkä yleisöön päin tai ne vipelsivät ympäriinsä niin nopeasti, etteivät ne osuneet kameraan.

Tiikerinäytöksessä. Kuva otettu lasin takaa, joten näkyy valitettavasti vähän muutakin kuin tiikeriä. Hoitajat siis pyrkivät erilaisilla toiminnoilla ylläpitämään tiikerin luonnollista käytöstä ja harjoittamaan niitä lihaksia, joita tiikerit luonnossa tarvitsevat. Palkintoina käytetään lihaa ja maitoa, joka saa tiikerit ihan hulluiksi (siis hyvällä tavalla)

Täällä pääsi koalaa koskettamaan ilman maksuakin, mutta syliin sitä ei saanut ottaa

Jannekin todistettavaksi taputellut koalan ahteria

Tässä puistossa koaloita oli tosi paljon ja kuviakin sai vähän paremmin. Tällä yksilöllä oli itseasiassa vauva pussissaan, mutta itse en kyllä löytänyt koko pussia.

Rentoutumista kengujen kanssa

Janne paijailee

Dingot näyttivät mulle kyllä ihan koirilta.

Jälleen kerran olin pettynyt, kun joku elukka ei näyttänytkään siltä kuin piirretyissä. Näimme Jenkeissä maantiekiitäjiä, eivätkä ne edes olleet violetteja. Tässä tasmanian paholaisia, eivätkä ne kyllä näytä yhtä siltä kuin piirretyissä :(

Matkalla takaisin Brisbaneen Janne pysähtyi ottamaan kuvia näistä kalliomuodostelmista, joilla oli kai jotain tekemistä tulivuorien kanssa... Tai sitten ei...