Poisonous dwarf is out of the building

No niin, kuten jollekin on saattanut käydä jo jossain vaiheessa selväksi, elämämme täällä ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista. Aluksi suurimpia murheita olivat vähemmän sisäsiisti koira ja sisällä tupakoiva emäntä. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät kuitenkin mukavasti, eikä kenelläkään tuntunut olevan sen enempää ikäviä tuntemuksia toisiaan kohtaan.

Ensimmäisen kerran onni alkoi rakoilla heinäkuun ensimmäisellä viikolla, kun isännän tyttöystävän 16-vuotias poika pidätettiin huumeiden hallussapidosta. Poliisit ottivat yhteyttä vanhempiin, mutta koska emäntä oli jo sopinut lähtevänsä juhlimaan parhaan kaverinsa kanssa, jäi pojan ulosmaksaminen isännän huoleksi. Tästä hermostuneena isäntä piti emännälle puhuttelun äidin vastuista ja lapsen asettamisesta etusijalle. Tästä tuohtuneena emäntä rankaisi isäntää pitämällä mykkäkoulua neljän päivän ajan.

Noh, seuraavana perjantaina emäntä kuitenkin päätti, että isäntä on kärsinyt tarpeeksi, ja onni kukoisti jälleen. Muutama päivä meni taas hyvin ja seuraavana keskiviikkona me lähdimme pois talosta viettämään aikaa Jannen siskon kanssa, joka tuli käymään Suomesta.

Sunnuntaiaamuna saimme puhelun, että poika on kuollut huumeiden yliannostukseen, ja meidän olisi ehkä syytä olla poissa talosta muutama ylimääräinen päivä. Palasimme takaisin taloon seuraavana perjantaina, päivänä, jona hautajaiset pidettiin. Tunnelma talossa oli ymmärrettävästi melko masentava. Emäntä ei puhunut useaan päivään mitään, emännän sisarukset ja äiti häärivät talossa useita viikkoja ja isäntä yritti lohduttaa parhaansa mukaan. Suunnilleen viikon päästä tunnelma alkoi vähän parantua ja emäntä alkoi reagoida ympärillään oleviin ihmisiin. Talossa kävi vieraita ja emäntä jutteli heidän kanssaan ja meidänkin kanssa hän kommunikoi. Ainoa henkilö, jonka hän tuntui jättävän ulkopuolelle oli isäntä itse.

Noh, isäntä lähti viikon työmatkalle Etelä-Afrikkaan ja viikon päästä tilanne oli taas vähän parantunut, paitsi että isäntä sai jatkuvaa kylmää kohtelua. Meidän muiden kanssa emäntä jutteli enemmän tai vähemmän normaalisti, vaikka tietysti tunnelma oli kaiken kaikkiaan melko vaisu, mikä oli ymmärrettävää. Isäntä oli kotona pari viikkoa, ja koko tänä aikana emäntä puhui hänelle ehkä viisi lausetta. Muiden kanssa emäntä oli ihan normaali ja hän alkoi selkeästi piristymään.

Isäntä joutui taas lähtemään pariksi viikoksi työmatkalle ja tänä aikana aloimme kautta rantain kysellä, mikä mahtaa olla suhteen tilanne. Emännän äidin mukaan tunteet eivät hirveästi roihua ja emäntä itsekin oli tätä mieltä, ettei tämä taida ihan olla hänen juttunsa. Pariskunnan välillä hommat tuntuivat kuitenkin menevän huonompaan suuntaan. Isäntä lähetteli kotiin tekstiviestejä, mutta emäntä ei niihin reagoinut millään tavalla. Meille vain valitteli, että kuinka hän voi olla yhdessä miehen kanssa, joka ei edes pidä häneen mitään yhteyttä ollessaan poissa kotoa. Emäntä juhli syntymäpäiviään elokuun puolivälissä ja isäntä lähetti hänelle kukkia ja shamppanjaa. Lahjalaatikko löytyi seuraavana päivänä avaamattomana roskakorista.

Isäntä tuli kotiin muutama päivä syntymäpäivien jälkeen. Emäntä oli selkeästi häntä odottanut, mutta siltikin sama kylmä kohtelu jatkui. Sanaakaan ei vaihdettu ennenkuin isäntä kertoi lähtevänsä tapaamaan ystäväänsä. Tästä alkoi tapahtumaketju, joka sitten johti tilanteeseen, jossa olemme nyt.

Emäntä raivostui, kävi tutkimassa isännän tekstiviestit, löysi viestin, jonka hän tulkitsi väärin ja aloitti kohtauksen. Päivän aikana hän kulutti varmaan 8 pulloa viiniä, soitteli puhelimella kaikille tuntemilleen henkilöille ja kertoi kuinka kamala ihminen isäntä on. Tässä vaiheessa mekin aloimme saamaan lokaa niskaamme, ja emäntä kertoi meille suorin sanoin, kuinka häntä inhottaa, että me olemme tässä talossa. Tässä vaiheessa meillä alkoi vähän kärsivällisyys loppua ja emme voineet muuta kuin päivitellä sitä, että meidät jätettiin tähän välikäteen keskelle isännän ja emännän sotaa.

Seuraavana päivänä isäntä tuli kotiin, kylmä kohtelu jatkuu. Koska emäntä oli parhaan ystävänsä kanssa valloittanut makuuhuoneen, majoittui isäntä vierashuoneeseen. Seuraavana päivänä tunnelma oli jäinen. Illalla isäntä totesi, että hän kyllä nukkuu omassa huoneessaan ja emäntä muutti ystävänsä kanssa vierashuoneeseen. Ainoa kommunikointi emännältä isännälle tapahtui välillisesti meidän kautta ja pääasiassa loukkauksien muodossa. "Voi kuinka mukavaa Janne, että olet pitänyt isännälle puhuttelun ja opettanut häntä hoitamaan velvollisuutensa". Ja tätä rataa.

Tilanne kärjistyi viikonloppuna, kun emäntä lähti viettämään iltaa ystävänsä luokse, oli yön poissa eikä ilmoittanut mistään mitään. Perjantaina isäntä laittoi oven takalukkoon, kuten täällä aina tehdään, ja emäntä tulikin kotiin puolen yön aikaan eikä päässyt sisään, koska ovet olivat lukossa. Tästä tuli tietenkin sota.

Seuraavana päivänä piikittely jatkui, mutta tilanne oli sinänsä helppo, koska emäntä vietti päivät makuuhuoneessa ja tuli käymään alakerrassa aina kun isäntä poistui talosta. Tilanne meni pahaksi maanantaina, kun bestis saapui paikalle ja pariskunta päätti, että heidän on aika valloittaa olohuone. Tästä syystä päätimme, että illallistamme ystäväpariskunnan luona. Koska bestis oli paikalla, oli emäntä rohkeampi ja hän myös piikitteli isäntää huomattavasti enemmän. Jossain vaiheessa hän tuli keittiöön, katsoi tiskikonetta ja totesi, että hän taitaa tulla takaisin vasta kun täällä on tiskikone tyhjennetty. Itse jo emännän käytökseen hermostuneena totesin, että kai hänkin voi talossa jotain tehdä, kerta täällä asuu.

Seurauksena tästä oli, että emäntä päätti yrittää tuhota jälkiruokaprojektini ja nostaa jälkiruuan lämpenemään pöydälle sillä aikaa, kun olimme elokuvissa. Janne oli laittanut pyykkejä koneeseen ja ne oli heitetty lattialle, kun emäntä päätti pestä omaa pyykkiään. Kysyimme häneltä, että miksi hän toimii näin, mutta hän esitti täysin tietämätöntä ja muistamatonta.

Palattuamme takaisin illalliselta emäntä oli tosiaan lukinnut meidät ulos, isäntä vähän räyhäsi hänelle ja emäntä alkoi teatraalisesti kiljua täyttä kurkkua, ikäänkuin häntä satutettaisiin. Aamulla saimme kuulla, että emäntä oli järjestänyt isännälle pienen yllätyksen makuuhuoneeseen ja hieronut koirankakkaa kaikkialle hänen petivaatteisiinsa. Tämä meni selkeästi sietokyvyn yli ja tiistaina isäntä alkoi toimia. Ensiksi vaihdettiin lukot ja sitten alkoi puhelinrumba eri ihmisille ja kyselyt vuokralaisen karkottamisesta. Selvisi, että koska emännällä ei ole vuokrasopimusta, hänet saa karkottaa saman tien.

Illalla kun tulin kotiin emäntä oli ulkona, lukittuna ulkopuolelle. Hän naureskeli ja kohautteli olkapäitään tietämättömänä. Miehet olivat päivän aikana lukinneet kaikki ovet ja ruuvanneet ikkunat kiinni. Yhtäkkiä yläkerrasta kuului melua - emäntä oli kiivennyt sisään kolmannen kerroksen ikkunasta. Isäntä yritti saada hänet ulos talosta, mutta tietenkin emäntä alkoi kiljua kuin syötävä ja väitti että häntä pahoinpidellään. Paikalle soitettiin poliisit. Poliisit tulivat paikalle ja heille kerrottiin, että talosta karkotettu henkilö on murtautunut sisään taloon. Poliisit tulivat hoitamaan emännän ulos. Tässä vaiheessa olimme jo arvanneet mitä tuleman pitää ja minä olin yläkerrassa purkamassa sänkyä joka kuuluu emännälle. Kohta emäntä valittikin poliisille, että ei hän voi lähteä, kun täällä on niin paljon hänen tavaroitaan ja vuokralaisetkin käyttävät hänen sänkyään. Kerroimme, että sänky on purettu, emmekä enää käytä sitä.

Emäntä keräsi mielenosoituksellisesti tavaroitaan ja poliisit kuulustelivat isäntää, sillä emäntä oli tietenkin sanonut, että isäntä oli yrittänyt kuristaa häntä. Janne oli nähnyt tilanteen ja kertoi poliiseille, ettei tilanne tietenkään mennyt niin. Tästä emäntä sitten suuttui ja rupesi piikittelemään Jannelle, ettei hän olisi ikinä voinut uskoa, että Janne valehtelisi poliisille, sillä hänhän väittää olevansa kristitty. Janne totesi, että jos emännällä on jotain asiaa niin puhukoon poliisille, sillä hänellä ei nyt ole tapana poliisille valehdella. Emäntä keräsi kamojaan ja poliisit saattelivat hänet ulos. Viisi minuuttia emännän lähdön jälkeen isäntä huomasi, että hänen puhelimensa ovat kadonneet. Puhelimissa on tietenkin kaikki yhteystiedot, firmaan liittyvät sähköpostit, työt ja kaikki. Siitä alkoi taas soittorumba poliisille, jotka totesivat, ettei heillä ole resursseja hoitaa tällaisia juttuja.

Seuraavana aamuna miehet päättivät lähteä väijyksiin, sillä he ajattelivat, että emäntä yrittää käydä avaamassa puhelimien lukitukset viimeistään lounastauon aikana. He lähtivät väijyksiin juna-asemalle lähelle emännän kaverin kotia. Emäntä ei kuitenkaan koskaan ilmaantunut ja miehet pyysivät poliisit käymään asunnolla. Asunnolla emäntä tietenkin esitti tietämätöntä, ei ollut nähnyt eikä kuullutkaan puhelimista ja syytti isäntää huolimattomuudesta. Koska puhelimissa oli kytkyt, saatiin ne onneksi lukittua niin, ettei sisällä olevia tiedostoja enää pysty avaamaan.

Eilen aamulla aloimme kantaa emännän tavaroita ulos, sillä heidän oli tarkoitus tulla muuttamaan tavarat yhden aikaan. Poliisien kanssa oli sovittu, että he tulevat paikalle avustamaan muutossa, ettei tilanne mene likaiseksi. Ilman poliiseja näin olisi kyllä tapahtunut. Vaikka emäntä oli jo tehnyt selväksi, että häntä ei yhteisestä koirasta huolehtiminen enää kiinnosta, päätimme piilottaa koiran naapuriin ja veimme kissan piiloon auton peräkonttiin muuton ajaksi, ettei hän keksi viedä sitäkin mukanaan. Yllättäen emäntä ei kuitenkaan edes kysellyt eläimistä. Jannen tyynyn hän kuitenkin yritti viedä mukanaan, ja olisi mukaan tarttunut yhtä jos toistakin, elleivät poliisit olisi olleet paikalla.

Muuton hoidettuaan emäntä kumppaneineen lähti talosta toivottavasti lopullisesti. Poliisit totesivat, että myrkyllisen oloinen nainen ja mikäli hän vielä ilmestyy taloon niin soittakaa vaan heti hänelle.
Iltapäivän vietimme Ikeassa etsimässä korvikkeita viedyille tavaroille. Itse pääsimme muuttamaan toiseen huoneeseen ja oma elinympäristömme parani huomattavasti. Nyt ei myöskään tarvitse enää kärsiä kenenkään tupakoinnista talossa ja tänne uskaltaa jopa kutsua vieraita, jos jotakin huvittaa tulla kylään.

Likainen prosessi, mutta ainakin emäntä on ulkona. Kostoa odotellaan ja pelätään, mutta ainakin ilmapiiri talossa on huomattavasti parempi.

Bank holiday

Täällä on arki aika pitkälti asettunut uomiinsa. Viikolla seitsemästä seitsemään töissä tai työmatkalla, jonka jälkeen iltaa vietetään kotona tai pubissa. Koska talon ilmapiiri on viime aikoina ollut melko jäinen, illat on vietetty aika pitkälti jossain muualla kuin talossa. Viikonlopun aikana olemme yleensä käyneet katsomassa 2-3 leffaa ja toisinaan viikollakin, jos en ole ollut ihan poikki töiden jälkeen. Unlimited elokuvakortti on todellakin maksanut itsensä takaisin, ja tämän vuoden aikana tarvitsee käydä katsomassa enää 6 leffaa ja kortti on jo maksanut itsensä periaatteessa takaisin.

Viikko sitten täällä oli tosiaan bank holiday mikä tarkoittaa sitä, että maanantai oli vapaa. Alunperin mietittiin, josko ltaisiin lähdetty käymään jossain päin Englantia, mutta emme sitten loppujen lopuksi jaksaneet lähteä minnekään. Perjantaina kävimme tuttuun tapaan leffassa, mutta lauantaina menimme illalla katsomaan Stand upia. Paikan nimi oli King's Head ja illan ohjelmassa oli 5 eri stand up koomikkoa.

Sisäänpääsy oli 10 puntaa, mutta tinkasin siinä ovella itselleni ja Jannelle vielä opiskelija-alennuksen, joten maksoimme sisäänpääsystä 7 puntaa. Illan aikana kuunneltiin viittä hyvin erilaista koomikkoa, joista kaksi oli todella hyviä, yksi todella huono, yksi puhui liian nopeasti ja pitäytyi lähinnä politiikassa ja olympialaisissa, kun taas yksi yritti loihtia huumoria pääasiassa alapääjutuista.

Oli kuitenkin ävhän vaihtelua normaaliin, mikä oli ihan positiivista.

Bank holidayn aikana järjestetään perinteisesti isot karnevaalit Notting Hillissa, joten sunnuntaina suuntasimme sinne. Perinteisesti tapahtuma on sunnuntaina vähän rauhallisempi ja perheystävällisempi, kun taas maanantaina keskitytään pääasiassa juhlimiseen ihan urakalla. Päätimme siis vierailla alueella sunnuntaina. Janne oli suunnitellut huolellisesti, miten ajamme jollekin metroasemalle ja menemme sitten metrolla varsinaiselle tapahtumapaikalle, mutta suunnitelmat tuntuvat aina muuttuvan, kun isäntä on mukana menossa. Isäntä vaikuttaa olevan melko mukavuudenhaluinen tai patalaiska tai vähän molempia, mutta loppujen lopuksi autoa ajettiin puoliksi suljetuilla ja aivan täyteen pakatuilla teillä Notting Hillin nurkilla. Meillä kävi kuitenkin tuuri ja löysimme parkkipaikan vain neljännesmailin päästä tapahtumapaikalta.

Porukkaa oli paikalla kuin pipoa ja liikkuminen väkijoukossa oli hankalaa. Karnevaali on pääasiassa karibialaisen väestön karnevaali ja päivän sanat olivat reggae ja rastat

Väkimäärään nähden ruokatarjonta oli yllättävän vähäistä (tosin päivän lopussa huomasimme, että olimme etsineet ruokaa väärästä paikasta). Paikalla oli muutama virallinen ruokakoju, mutta suuri osa kadun varrella asuvista ihmisistä oli pistänyt epävirallisen ravintolan tai myyntikojun pystyyn ja myivät omasta kotoaan karibialaista erikoisuutta, joka oli jonkinlaista grillattua kanaa, salaattia ja maissia. Itse kävimme hakemassa tuollaiset lammaspasteijat.

Ja maissia....

Kun pääkadulta lähdettiin sivukaduille meno alkoi vähän villiintyä. Kadun reunoille oli parkkeerattu rekkoja ja rakennettu lavoja, jotka soittivat musiikkia täysillä ja ihmiset bailasivat kaduilla kuin viimeistä päivää. Tässä vaiheessa katukeittiöt olivat enemmän keskittyneet myymään mojitoja ja pina coladoita kuin limpparia ja olutta.

Kävelimme pari tuntia ympäriinsä ja lopulta totesimme, että oli hyvä reissu , mutta nyt on nähty tarpeeksi.

Maanantai-illaksi olin suunnitellut illallista isännän ystäväpariskunnan kanssa. Alunperin heidän oli tarkoitus tulla meille, mutta koska emäntä oli maanantaina poikkeuksellisen hyökkäävällä tuulella, päätimme, että on parempi jos vain kärräämme ruuat ystäväpariskunnan luokse ja syömme siellä.
Ilta kavereiden luona meni muuten kivasti, mutta kommelluksilta ei vältytty, sillä emäntä oli suutuspäissään ottanut valmistamani jälkiruuan jääkaapista huoneenlämpöön aikomuksenaan pilata luomukseni. Onneksi jälkkäri ei mennyt ihan pilalle. Toinen kommellus sattui navigaattorin kanssa ja jostain syystä navigaattori ei hyväksynyt osoitetta, jonka siihen laitoin ja ajelimme puoli tuntia täysin väärään suuntaan. Kotiin saapuessa emäntä oli laittanut oven takalukkoon ja lukinnut meidät talosta ulos, joten saimme sitten aikamme koputella ovelle, ennenkuin hän suvaitsi tulla avaamaan oven.

Tämä oli osa jo pitkään kestänyttä tapahtumasarjaa, joka sitten lopulta johti siihen, että emäntä loppujen lopuksi muutti pois. Koko prosessi oli kuitenkin jotenkin niin surkuhupaisa, surullinen ja säälittävä, että siitä on pakko tehdä oma blogijuttunsa. Siitä siis ensi kerralla.

Arkea 1600-luvun maalaiskartanossa

Blogihiljaisuus on kestänyt jo melko pitkään johtuen pitkälti siitä, että hirveän paljon kirjoitettavaa ei ole ollut. Arki on alkanut pyöriä melko rutiininomaisesti, ja kun itse vietän 12 tuntia päivittäin joko töissä tai työmatkalla, ei siitä jää hirveän paljon enää mitään kerrottavaa.

Joku oli kysellyt, että minkälaisessa paikassa täällä oikein asutaan, ja ajattelinkin sitten tehdä oman jutun näistä asumisolosuhteistamme.

Asumme siis oikeastaan Hertfordshiren puolella, Lontoosta pohjoiseen. Lontooseen tästä ei kyllä ole matkaa kuin puolisen tuntia junalla, eli sinänsä ihan hyvällä sijainnilla. Puoli tuntia tai tunti menisi matkaa Lontoon keskustaan oikeastaan joka tapauksessa, sillä mitä lähempänä keskustaa asuu, sitä kalliimpia vuokrat tietty ovat. Jonkin verran olen jo katsellut asuntoja Lontoosta, mutta 400 puntaa kuussa versus vähintään 800 puntaa kuussa on sitten painanut vaakakupissa vähän enemmäin kuin vähän turhan pitkä työmatka.

Mutta asiaan. Asumme siis tällaisessa vanhassa 1600-luvun maalaiskartnossa. Charles, joka on Jannen yhtiökumppani, on vuokrannut talon itselleen kolmisen vuotta sitten. Talo on ollut myynnissä lähes jatkuvasti, mutta hintapyynti on yli miljoonan, mikä on ehdottomasti liikaa, sillä talo ei ole mitenkään hyvässä kunnossa ja ympäristö on mitä on. Etupiha on iso, mutta ilmeisesti pihan laidoilla on useampi vuokra-asunto ja piha ei ole ainoastaan omassa käytössämme. Pihalla liikkuu kaikenlaista sekalaista seurakuntaa, yksi autonkorjaaja pitää pajaansa pihan yhdessä reunassa ja joku on päättänyt, että yksi autonmentävä kolo on omiaan toimimaan kaatopaikkana. Ei siis mikään ihme, ettei talo oikein houkuttele ostajia.

The Old Barn

Sisältä talo on iso. ( No on se ulkoakin), Varsinaisia makuuhuoneita talossa on 4 ja ne sijaitsevat kahdessa ylimmässä kerroksessa. Itse asutamme talon ylintä kerrosta, jossa on meidän makuuhuoneemme lisäksi pieni eteistila ja jonkinlainen ullakkohuone, joka toimii lähinnä varastona. Sattuneesta syystä en jaa täällä kuvaa makkaristamme, sillä se ei vaihteeksi ollut esittelykelpoisessa kunnossa :)

Alakerrasta löytyvät kaksi olohuonetta, joista toinen toimii tällä hetkellä jonkinlaisena loungen ja työhuoneen sekoituksena. Alakerrassa on myös keittiö ja kodinhoitohuone

Pienempi olohuone, jota kutsutaan myös loungeksi ja se toimii tällä hetkellä Charlien (avovaimo) työhuoneena. Tämä taitaa olla talon ainoa huone, missä valaistus on kohtuullisen hyvä, sillä ikkunat ovat vähän isommat kuin muissa huoneissa. Täällä on myös kokolattiamatto, mikä jotenkin tekee huoneesta vähän mukavamman kuin muut huoneet.

Talon pääolohuone, joka toimii myös jonkinlaisena ruokailuhuoneena ja toisinaan myös Jannen ja Charlesin työpisteenä. Koko talossa on tuollaiset lautalattiat (paitsi keittiössä), vaikkakin muutamassa huoneessa ne on päällystetty kokolattiamatolla. Muuten ihan kiva juttu, mutta lattiat natisevat melko pahasti, joten yritäpä siinä sitten lähteä hiljaisesti töihin, kun lattioiden narina herättää varmaan naapuritkin.

Keittiö on melko iso, mutta työtila melko olematon. Lietenä toimii tuollainen kaasuliesi versus grillihässäkkä, joista grillipuoli ei taida toimia. Myös uunin toimintapolitiikka on melko mielenkiintoinen ja ensimmäisellä viikolla jäivät uuniruuat tekemättä, kun emme yksinkertaisesti osanneet käyttää uunia. Toinen puoli uunista on rikki ja se toimii astiakaappina :D

Keskikerroksessa on kolme makuuhuonetta, joista yhdessa majoittuvat Charles ja Charlie, yksi oli Jacobin huone ja yksi on toiminut vierashuoneena. Keskikerroksessa on myös kaksi kylppäriä (joista toinen yhden makuuhuoneen yhteydssä) ja jonkinlainen loungetila, missä miehet työskentelivät, kun alakerta oli täynnä Charlien surevia sukulaisia. Keskikerroksen loungesta tuli siis evakkotoimisto, kun alakerrassa ei oikein kehdannut olla.

Yksi talon parhaimpia puolia on valtava takapiha. Olisi ihan kiva, jos uima-altaan olisi saanut kuntoon, varsinkin kun kelit ovat taas olleet aika hyvät. Tällä hetkellä uima-allas näyttää valitettavasti siltä, että sieltä saattaisi hyvinkin löytyä muutama ruumis, jos sen tyhjentäisi. Koira-raukka tipahti sinne yhtenä päivänä ja sen jälkeen se joutui perusteelliseen kylpyyn. Uima-altaan vieressä on myös jonkinlainen suihkuhuone, mutta tällä hetkellä sekin on enemmän jonkinlainen rakennustyömaavarasto. Takapihalla on myös "salainen puutarha" osio, josta löytyy jonkinlainen suihkulähde, joka ei ole toiminnassa. Tällä hetkellä salainen puutarha toimii pääasiassa koiran yleisenä käymälänä.

Takapiha

Uima-allaskin näyttää melko kivalta, kun ei mene liian lähelle

Talo takaapäin. Kasvillisuutta ainakin riittää. Etupihalla taitaa jopa kasvaa muutama palmu.

 

Ihmisväen lisäksi talossa asuu pari karvakaveria, joista tämä on ehdoton lemppari. Siinä mielessä mielenkiintoinen katti, että hakeutuu ihmisten seuraan, mutta ei tykkää olla sylissä. Usein se myös nukkuu jossain makuuhuoneemme nurkassa, mutta ei oman kissamme tavoin tule sänkyyn (ainakaan koko yöksi), eikä pyri peiton alle, eikä nukkumaan mahan päälle eikä varsinkaan herätä aamulla nuolemalla silmäluomia. Talon toisesta karvakaverista ei ole kuvaa, sillä se ei ole tällä hetkellä kovin suuressa suosiossa. Puolivuotinen saksanpaimenkoiranpentu on hiukan liian energinen, hiukan liian huonosti koulutettu ja hiukan liian epäsisäsiisti, jotta se olisi voittanut kiintymyksemme. Vielä kuukausi sitten koira käytti yläkertaa (meidän kerrosta) vessanaan, kunnes keksimme jonkinlaisen porrasporttiratkaisun, jonka jälkeen koira on tyytynyt pissailemaan vain alakertaan.

Mutta tällaista täältä. Nyt on taas viikonloppu ja mietimme, että mitähän mahtaisimme kaikella tällä vapaa-ajalla tehdä. Olympialaiset kestävät vielä pari päivää, joten keskustaan ei taida olla menemistä. Tarkoituksenamme on ollut mennä tutustumaan Warner Brosin "The make of Harry Potter" kohteeseen, mutta liput on niin pitkälle varattu, että olemme vielä jättäneet menemättä. Eli jos joku on tänne päin tulossa ja tuollainen paikka kiinnostaa niin liput kannattaa varata melko ajoissa.

Ensi viikonloppuna suunnataan ehkä Windsorin linnaan, mikäli sää on hyvä. Tänään taidamme mennä katsomaan uusimman Batmanin. Olimme jo melkein ostamassa kausilippua läheiseen leffateatteriin, kunnes kuulimme, ettei täällä saa varata paikkoja etukäteen. Toisaalta, näytöksiä on päivittäin niin monta ja jopa puolen tunnin välein, että ruuhkat eivät ehkä ole hirmu pahoja, mutta jätimme kausilipun silti ostamatta. Viidellätoista punnalla olisi saanut käydä kuukaudessa katsomassa niin paljon leffoja kuin olisi ehtinyt. Tosin 3D leffat eivät kuulu hintaan. Eivätkä myöskään lasit kuulu hintaan, vaan ne vuokrataan erikseen. Huomenna taas tiedossa perinteiseen sunnuntaityyliin kirkko, kuntosali ja kulutetut kalorit käydään sitten hakemassa takaisin perinteisellä Sunday Roastilla. Jee jee!

Uutisia Londresista

Täältä ei olekaan vähään aikaan kuulunut mitään, mutta johtuu siitä, että on ollut melkoista haipakkaa. Ollaan nyt ehditty asua täällä kuukauden päivät ja hyvin ollaan kotiuduttu, vaikka asutaankin muiden nurkissa. Vähän tuossa vihjailtiin, että saatettaisiin kohta lähteä etsimään omaa asuntoa, ja jostain syystä tämä aiheutti vuokraisännässä aivan vastakkaisen reaktioin kuin voisi luulla. Vuokraisäntä meni suunnilleen paniikkiin ja alkoi kysellä, että miksi te nyt pois lähdette, ja pitäisikö vaikka laskea vuokraa, jos se siitä on kiinni. Nooh, katsotaan nyt, mitä tuleman pitää.

Janne ja Charles ovat tehneet päivät pitkät töitä ja itse käytin pari ekaa viikkoa löysäilyyn ja satunnaiseen työnhakuun. Kävin myös parissa haastattelussa ja latailin nettiin ansioluetteloita. Yritimme myös saada avattua pankkitiliä, mutta täällä ollaan niin tarkkoja sen osoitteen kanssa, että homma osoittautui melkein mahdottomaksi. Ilman virallista todistusta osoitteesta ei pankkitiliä avata. Viralliseksi todistukseksi kelpuutetaan virallinen vuokratodistus (meillä ei ole, koska ollaan vuokralla yksityisellä), sähkö-, kaasu-, vesi- tai puhelinlasku omalla nimellä ja osoitteella (ei ole, koska vuokraisäntä ei halua vaihtaa niitä toisiin nimiin ja lankaliittymissä on vuoden sopimukset). Alkoi siis näyttää siltä, ettei pankkitiliä noin vain saa. Yhtenä vaihtoehtona olisi ollut ottaa HSBC-pankista ns. passport-tili, joka maksaisi 8 puntaa kuussa.

Parin viikon jälkeen asiat alkoivat yllättäen rullata. Olin siis ladannut nettiin muutamille työnhakusivustoille ansioluetteloja ja sain pari viikkoa sitten kutsun haastatteluun Relocation Coordinaattorin paikkaan. Menin haastatteluun seuraavana päivänä ja vielä samana päivänä tuli maili, että haluaisivat tarjota Relocation Administraattorin paikkaa, koska työkokemusta ei oikein ollut. Työt alkaisivat seuraavana maanantaina. Työpaikalta lähetettiin vielä viralliset työsopimuspaperit ja niiden avulla saatiin vihdoinkin avattua pankkitilikin. Samaan syssyyn käytiin vielä NIN-haastattelussa, jossa byrokratian rattaat taas pyörivät ja muutamaa paperia täytettiin pari tuntia, jotta saataisiin paikallinen sosiaaliturvatunnus ja verokortti. Nyt siis alkoi vihdoinkin tuntua siltä, että täällä asutaan oikeasti. Vähän tietty rasittaa asuinympäristö, varsinkin kun työmatkaa tulee puolitoista tuntia ja kuukausittaisesta kulkemisesta pulitetaan 300 puntaa, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi.

Viime viikolla tulivat myös ensimmäiset vieraat: Janne sisko perheineen tuli kyläilemään. Olimme varanneet kolmisen viikkoa sitten asunnon, jossa majoittuisimme vierailun ajan, sillä oma kämppämme ei ole ihan vieraskelpoinen. Kun vieraiden piti tulla perjantaina, maanantaina tuli maili, että vuokrauksemme on peruutettu huonon taloustilanteen vuoksi. Siinä sitten ensimmäinen työpäivä meni iloisesti siinä, kun yritettiin löytää uutta asuntoa. Loppujen lopuksi uusi kämppä saatiin saman firman kautta isojen alennusten kera, mutta saatiin muuten varmaan maailman huonointa asiakaspalvelua. Kaiken lisäksi firma lähetti meille väärän osoitteen asunnolle, mikä johti siihen, että asuntoamme avaamaan tullut tyttöparka sai kunnon huudot niskaansa.

Noh, asunto oli onneksi hyvä, vaikka alue oli sellainen, ettei tekisi mieli yksin kulkea siellä kaduilla. Muutama päivä kului sitten Lontoota kierrellessä. Käytiin Notting Hillissä, Camden Townissa, Oxford Streetillä ja yhdeksi päiväksi mentiin Thorpe Park -hyvipuistoon, joka oli vuoristoratafanin mekka. Valitettavasti kolmena päivänä neljästä tuli vettä. Huvipuistopäivä sai muutenkin vähän ikävän alun, kun juuri huvipuistoon päästyämme Jannen puhelin soi. Vuokraisäntämme soitti, että hänen avovaimonsa 16-vuotias poika on kuollut edellisenä yönä. Siinä meni vähän sitten päivä pilalle ja muutenkin suunnitelmat uusiksi. Jannen kaverin oli tarkoitus tulla seuraavana päivänä, mutta koska tilanne oli mikä oli, eivät vuokranantajat ymmärrettävästi halunneet vieraita taloon. Varasimme siis pikaisesti hotellin pariksi yöksi. Perjantaina olisi hautajaiset tiedossa. Katsotaan nyt, että lähdetäänkö viikonlopuksi Roadtripille jonnekin, vai vietetäänkö viikonloppu täällä.

Mutta ei jotain pahaa ettei jotain hyvääkin. Aloitin siis Sterlingillä Relocation Administratorina ja rekrytoijan kanssa oli puhe, että suunnilleen kuuden kuukauden päästä voisi ehkä ruveta relocation koordinaattoriksi. Välillä tuntui, että pelkästään sen takia, että olen Administraattori, porukka ajattelee, että olen jotenkin tyhmä. Yhtenä päivänä minulta kysyttiin, että osaanko lajitella sähköposteja kansioihin ja eilen yksi täti tule neuvomaan, miten tehdään PDF-tiedostoja. Katsoin siinä hiukan hölmistyneenä, että ihanko oikeasti se opettaa minua tekemään PDFiä. Täällä kun voi kuulema olla ihan normaalia, että koko firmassa on vain yksi henkilö, joka tekee PDF:t. Olen myös ollut mukana yhdessä projektissa ensimmäisen viikon aikana ja ensimmäisen päivän jälkeen pomo kysyi, että olinko saanut tehtyä jopa yhden tarvittavan dokumentin. Katsoin taas siinä vähän pitkään ja totesin, että ei, olen tehnyt niitä viisitoista. Tänään pomo sitten pyysi minut sivuhuoneeseen ja tietenkin olin ihan löysät housuissa, että mitä pahaa nyt on tullut tehtyä. Ylennystähän sieltä onneksi tarjottiin, turhaan minä kuulema noin helppoja juttuja teen, koska rahkeita on enempäänkin. Eli jee jee, "kova" kahden viikon työ palkittiin. Pistää vaan miettimään, että minkälaisia uunoja niillä normaalisti on noissa positioissa.

Mutta tällaista näiltä nurkilta. Palaillaan taas astialle!

Kuvapläjäys Ausseista

No niin, nyt on kameraan vihdoinkin saatu tarvittavat osat, niin saadaan taas kuvat koneelle. Uudessa paikassa on aina se haaste, ettei oikein tiedä, mistä mikäkin pitäisi hankkia. Suomessa olisin tasan tarkkaan tiennyt, mistä lähden etsimään muistikortinlukijaa tai usb-johtoa, mutta täällä, Oxford streetiä pitkin palloillessa, sopivaa kauppaa ei vain tuntunut löytyvän (syynä voi tietenkin olla, että olin ihan väärässä paikasa). Mutta Amazon pelastaa ja nyt on vehkeitä joka lähtöön.

Matkalla kohti Cape Tribulationia. Matkan varrella oli tienvarsilla usein kylttejä hyvistä kuvauspaikoista, ja niillä piti tietenkin pysähtyä muutaman kymmenen muun turistin kanssa.

Puita riitti

Nousut oli välillä melko korkeita

Cape Tribulationilla. Kaunis ranta, mutta uimista ei suositeltu merikrokotiilien vuoksi.

Suurin osa "pakollisista nähtävyyksistä" oli helppokulkuisia. Ei puhettakaan, että minä olisin tepastellut keskellä sademetsää ilman järkeviä kulkureittejä.

Paikan päältä löytyi hienoja koskia...

...ja vesiputouksia. Barron Falls Kurandan lähellä oli aivan upea, harmi, ettei valokuvat oikein anna oikeutta

Tällä alueella on myös ollut aikoinaan vesivoimala

Vompatti Kurandan eläintarhassa

Eläintarhan sisäpihalla kengurut hyppelivät vapaasti ja niitä sai syöttää ja paijata

Janne tutkailee kengun turkin koostumusta

Eläintarhalla olisi saanut myös pidellä koalaa 16 dollarin maksua vastaan. Tyydyttiin vaan kuvailemaan.

Kurandan kaupunki/kylä oli aika kompakti, mutta tosi "herttainen", sillä se koostui pienistä putiikeista, kapeista kujista ja persoonallisista kahviloista ja ravintoloista. Tässä nautitaan creppiä ranskalaistyylisessä kahvilassa.

Nyt ollaan taas 1500 kilometriä etelämpänä. Tultiin päiväksi Gold Coastille katselemaan upeita rantoja ja maisemia.

Surfer's Beach

Lisää Surfer's Beachia

Viimeiseksi päiväksi lähdimme katsomaan paljon kehuttua Australia Zoota. Tässä menossa norsuesitys, jonka aikana työntekijät kertovat norsujen päivärutiineista ja he tarkistavat samalla, että kaikki kunnossa. Tässä tarkastellaan, ettei suussa ole haavoja tms.

Myös kieli pitää tarkastaa

Gepardin kanssa päiväkävelyllä

Punapandat oli aika suloisia otuksia, mutta hankalia kuvattavia, sillä joko ne nukkuivat selkä yleisöön päin tai ne vipelsivät ympäriinsä niin nopeasti, etteivät ne osuneet kameraan.

Tiikerinäytöksessä. Kuva otettu lasin takaa, joten näkyy valitettavasti vähän muutakin kuin tiikeriä. Hoitajat siis pyrkivät erilaisilla toiminnoilla ylläpitämään tiikerin luonnollista käytöstä ja harjoittamaan niitä lihaksia, joita tiikerit luonnossa tarvitsevat. Palkintoina käytetään lihaa ja maitoa, joka saa tiikerit ihan hulluiksi (siis hyvällä tavalla)

Täällä pääsi koalaa koskettamaan ilman maksuakin, mutta syliin sitä ei saanut ottaa

Jannekin todistettavaksi taputellut koalan ahteria

Tässä puistossa koaloita oli tosi paljon ja kuviakin sai vähän paremmin. Tällä yksilöllä oli itseasiassa vauva pussissaan, mutta itse en kyllä löytänyt koko pussia.

Rentoutumista kengujen kanssa

Janne paijailee

Dingot näyttivät mulle kyllä ihan koirilta.

Jälleen kerran olin pettynyt, kun joku elukka ei näyttänytkään siltä kuin piirretyissä. Näimme Jenkeissä maantiekiitäjiä, eivätkä ne edes olleet violetteja. Tässä tasmanian paholaisia, eivätkä ne kyllä näytä yhtä siltä kuin piirretyissä :(

Matkalla takaisin Brisbaneen Janne pysähtyi ottamaan kuvia näistä kalliomuodostelmista, joilla oli kai jotain tekemistä tulivuorien kanssa... Tai sitten ei...

Ensimmäinen viikko Lontoossa

Saavuimme Lontooseen viideltä keskiviikkoaamuna ja aloimme selvittää tietämme kohti Cuffleyta, joka tulee olemaan kotimme ainakin jonkin aikaa. Aikataulumme oli kohtuu tiukka, sillä meidän piti selvitä asunnolle puoli yhdeksään mennessä, ennenkuin Charlesin tyttöystävä lähtee töihin. Ehdimme perille viisitoista yli kahdeksan, joten hyvin meni.

Asuinpaikkamme on siis Hertfordshiressa, reilu 30 mailia Lontoosta. Asumme täällä Jannen yhtiökumppanin Charlesin luona tällaisessa vaatimattomassa 1600 luvun maalaistalossa. Meillä on hallussamme kolmas eli ylin kerros. Talossa asuu Charlesin lisäksi hänen avovaimonsa Charlie ja tämän 16-vuotias poika Jake. Lisäksi meillä on täällä kissa ja 5-kuukautinen saksanpaimenkoiran pentu. Häslinkiä siis riittää.

Ensimmäiset päivät käytimme siihen, että yritimme saada kaikki käytännön asiat kuntoon. Prioriteettilistan kärjessä oli auton hankinta, sillä Charlesilla on ainoastaan kahdenistuttava auto ja Charlie on päivät töissä. Tarkoituksenamme oli hankkia joku pikkuinen roppana, maksimissaan 1000 puntaa. Googlettelimme autoja muutaman päivän ajan ja löysimme yhden mielenkiintoisen tapauksen 30 mailin päästä. Lähdimme katsomaan kyseistä löytöä, jonka myyntihinta oli 995 puntaa. Miehet kävivät koeajamassa ajokin, joka tuntui muuten olevan hyvä peli, mutta moottorissa tuntui olevan jotain vikaa. Myyjän kanssa sitten tingittiin hetki ja myyjä totesi, että voidaan tehdä niin, että maksatte satasen pantin ja he tutkivat ja korjaavat auton tai voimme ottaa sen suoraan 900 punnalla. Charles siinä sitten tuumasi, että joo, satasen pantti ei sinänsä paha ja auto saadaan korjattua, mutta jos hinta olisi jotain 600 puntaa, niin voisimme ostaa vähän niinkuin sian säkissä ja hoitaa auton itse kuntoon. Myyjä lähti siinä sitten keskustelemaan ja itse keskustelimme tahollamme, että kyseessä on sellainen löytä, että 800 punnalla voisimme sen ostaa. Käytetyistä autoista nyt ei muutenkaan tiedä ja voi olla, että kyse on vain jostain pikkujutusta. Myyjä sitten tuli siinä takaisin ja sanoi, että 700 puntaa olisi hinta, jos otatte heti. Naureskelimme siinä sitten partoihimme ja olimme keskustelevamme asiasta, vaikka käytännössähän kauppa oli jo tehty. Tällainen peli sieltä sitten lähti mukaamme

Pankkitilin kanssa ei sitten mennytkään ihan niin hyvin. Olimme jo lukeneet netistä, että pankkitilin saaminen voi olla kohtuullisen hankalaa, sillä sitä varten tarvitsemme todistuksen siitä, että asumme oikeasti siinä osoitteessa missä asumme. Charles teki meille vuokrasopimuksen, mutta se ei kuulema ollut tarpeeksi virallinen paperi, eikä pankkiiri suostunut avaamaan meille tiliä. Tarvitsisimme meidän nimellämme vesi- kaasu tai sähkölaskun, mikä ei ole kovin yksinkertaista, kun olemme alivuokralaisia. Katsotaan nyt, mitä tuleman pitää. Sen jälkeen yritimme metsästää jotain EN-numeroa ja sitten jotain vakuutusnumeroa, mutta kukaan ei oikeasti tiedä mistään mitään. Kaikki kehottavat vain menemään jonnekin tai soittamaan jonnekin, eikä langan päässäkään olevat ihmiset tiedä asioista sen paremmin. Mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Ensimmäisen viikon saldo siis on: olemme hankkineet auton, tilanneet jonkun sairasvakuutusnumeron, saaneet puhelinliittymät, emme ole saaneet pankkitiliä, olemme varanneet ajan jonnekin keskusteluun, jonka seurauksena saadaan EN numerot, olemme syöneet terveellisesti (täällä ollaan tosi hiilihydraattivastaisia), yrittäneet kouluttaa koiraa ja sen sellaista. Ensi viikolla (tai ehkä jo tällä viikolla) lähden vähän tuulettumaan Lontooseen.. jee jee!

Viimeiset kuulumiset Australiasta

Postaaminen on vähän jäänyt pääasiassa siitä syystä, että kamera tai kameran johto lopetti yhteistyösopimuksensa, eikä enää suostu siirtämään kuvia koneelle. Ratkaisua ongelmaan yritetään löytää, mutta siihen saakka joudun postailemaan ilman valokuvia.

Sukellussafarin jälkeen vietimme siis vielä viikon Cairnsissa. Meillä oli aivan uskomattoman huono hostelli, joten nukkuminen jäi vähän vähille. Joko tyypit melusivat yöllä tai alottivat aamulla aikaisin meluamaan vessassa puhuen kovaäänisesti norjaa. Yhden päivän käytimmekin siihen, että etsimme vaihtoehtoista nukkumapaikkaa, mutta loppujen lopuksi olimme niin laiskoja, ettemme jaksaneetkaan vaivautua. Päätimme vain ottaa Brisbanesta vähän paremman hotellin, niin josko se kompensoisi yöunien menetyksen Cairnsissa.

Cairnsissa tavoitteena oli siis ottaa rennosti. Vietimme päivän uima-altaalla, toisen puistossa kirjoja lukien. Vuokrasimme myös auton pariksi päiväksi ja toisena päivänä ajoimme Australian pohjoisosaan ihmettelemään sademetsiä Cape Tribulationissa ja toisena päivänä ajoimme Kurandan kylään, jossa kävimme pienessä eläintarhassa, jossa pääsi paijaamaan koaloita ja kenguruita. Pitäähän Australiassa nyt ne sentään nähdä. Cape Tribulation ei ollut mitenkään erikoinen paikka. Kävimme pällistelemässä parit rannat, joilla ei kuitenkaan krokotiilien takia saanut uida, syömässä kotitekoista jäätelöä ja ajoimme illalliselle Port Douglasiin, joka vaikutti olevan varakkaiden ihmisten matkakohde. Kurandan reissu oli paljon vaikuttavampi. Jätimme väliin must turistinähtävyydet, kuten Skytrailin ja käppäilimme sen sijaan katsomaan taas yhtä hienoa vesiputousta (valitettavasti kuvat ovat tietenkin kamerassa, joten ei nyt pysty laittamaan niitä). Kurandassa oli muutenkin mukava tunnelma. Paljon paikallista käsityötä, paljon erilaisia pikkukojuja, kapeita kujia ja yksilöllisiä ravintoloita jne. Unohtamatta tietenkään koaloita ja kenguruita.

Cairnsista lensimme sitten Brisbaneen viimeisiksi päiviksi. Hotellimme oli ihan ok ja hyvällä paikalla. Ensimmäisenä iltana yritimme mennä hotellin ravintolaan syömään, sillä joka paikassa mainostettiin jotain lauantaispesiaalia. Ensiksi odotimme viitisen minuuttia, että tarjoilija ylipäätään huomasi meidät ja saattoi pöytään. Tämän jälkeen kysyimme lauantaispesiaalista, ja tarjoilija alkoi selittää, ettei se ole voimassa, koska se onkin nykyään perjantaispesiaali. Kysyin sitten, että onkohan jotain lauantaitarjousta sitten voimassa ja tarjoilija alkoi selittää kaiken mahdollisen kaikkien muiden päivän tarjouksista. Huonosta palvelusta hermostuneena tokaisin, etten ole kiinnostunut keskiviikon tarjouksista vaan lauantain tarjouksista ja on se kumma juttu, kun joka paikassa mainostetaan lauantaitarjousta ja täällä sitä ei yhtäkkiä ole. Tyttö kertoi, että mainokset on otettu pois, joten kävelin respaan tarkistamaan asian. Siellähän oli iso juliste, jossa mainostettiin lauantaispesiaalia. Kysyin sitten respan tädiltä vuorostani, että mikäs juttu tämä on kun tuollaiset mainokset seinässä, eikä ravintolan tyttö tunnu tietävän siitä mitään. Respan tyttö tuli sitten kaveriksi ja kohta tarjoilija ja respa keskustelivat kohtuu kovaäänisesti siitä, mikä on voimassa ja mikä ei.. Katseltuamme heidän kiistelyä viitisen minuuttia päätimme äänestää jaloillamme, totesimme että "forget it, we go somewhere else" ja jätimme tytöt kinastelemaan keskenään. Onneksi hotellin läheisyydestä löytyi kohtuullisen iso ruokabasaari, vai miksi sitä nyt kutsutaan, kun joen äärellä on vieri vieressä erilaisia pikku ruokakojuja. Saimme siis sentään vatsamme täyteen ja paluumatkalla saimme vielä hyvät maisemat, kun kuljimme takaisin hotellille joen vartta pitkin.

Seuraavana päivänä ajelimme Gold Coastille, jossa Jannella oli yksi työhön liittyvä tapaaminen. Tapaamisen jälkeen ajelimme pitkin Gold Coastia ja pysähtelimme välillä meren rantaan katselemaan maisemia. Jäimme Surfer's Paradiseen lounaalle. Gold Coast oli kyllä aivan upea paikka ja Surfer's Paradise kiva paikka shoppailla, ihailla merta, käydä biitsillä (jos siis olisi käynyt) ja löysimme myös hyvät Fish and Chipsit viidellä dollarilla. Gold Coast on siis isompi alue ja alueelle tuntui olevan ominaista hienot talot, tekokanavat ja niiden äärelle rakennetut vieläkin hienommat talot, kalliit veneet ja surffaus. En panisi hanttiin, jos joku käskisi minut asumaan sinne.

Koska Brisbane ei ollut mitenkään erityisen turistinähtävä paikka, lähdimme kolmantena päivänä ajelemaan Brisbanesta pohjoiseen kohti Australia Zoota. Australia Zoo on kuulema yksi must see jutuista Brisbanessa ja se on Steve Irwinin (krokotiilimies) perheen omistuksessa ollut eläintarha. Eläintarha on ehkä siksi niin suosittu, ettei se ole ihan normaali eläintarha, jossa eläimiä pällistellään häkeissä. Tässä eläintarhassa oli erilaisia esityksiä, ja yleisö pääsi katsomaan ja kuulemaan eläintenhoitajien rutiineja. Afrikkapuolella kirahvit, seeprat ja sarvikuono laidunsivat isolla savannilla, tiikeripalatsissa tiikereitä harjoitetaan päivittäin, jotta niiden lihakset pysyvät kunnossa jne. Täälläkin pääsimme taputtelemaan koaloita ja kenguruja ja ihmiset käytännössä kävelivät niiden keskellä. Joku olikin maininnut, ettei Australia Zoo ole mikään eläintarha vaan ennemminkin luonnonpuisto tai joku muu sellainen. Näimme myös tasmanian paholaisia, kojootteja, vompatteja ja valikoiman Australian myrkyllisimpiä käärmeitä. Eläintarha toimii ilmeisesti aika paljon myös hyväntekeväisyyden varassa, sillä jokaista esitystä tai näytöstä seurasi palopuhe siitä, miten yleisön lahjoitukset käytetään lyhentämättöminä eläinten hoitoon tai esimerkiksi tiikereiden suojeluun.

Illalla ajelimme sitten kotiin ja yritimme järjestää kamamme niin, ettemme joutuisi maksamaan ylikiloja. Seuraavana päivänä oli tiedossa 22 tuntia istumista lentokoneessa. Jee jee....Kaiken kaikkiaan Australia täytti kyllä odotukset. Mikään vierailemistamme paikoista ei ollut sellainen, jonne ei voisi mennä toiste ja asumiskohteena Aussit kyllä kiinnostaa, vaikka hintataso on melko korkea. Ilmeisesti palkkatasokin on jonkin verran korkeampi, sillä paikalliset eivät tunnu valittavan. Brisbane tai Queensland ylipäätään olivat myös ilmastonsa puolesta erittäin hyvät, vaikka esimerkiksi Brisbanessa on jonkin verran tulvia ja Cairnsissa lämpötilat nousevat kesällä turhan korkeiksi. Mutta käymään pitää ainakin ehdottomasti mennä vielä uudestaan!