Tähdet viidakossa

Blogin puolella on nyt ollut muutama päivä hiljaiseloa, mikä johtuu siitä, että netin käyttö täällä viidakon keskellä on melko vaikeaa. Yhteys pelaa tosi huonosti ja koska ainoastaan kaksi konetta voi käyttää nettiä samaan aikaan niin, että toinen kone on liitetty Ipadiin kaapelilla, en minä pysty käyttämään nettiä kovin usein.

Mutta asiaan, saavuimme tänne Santa Cruziin tiistai-iltana. Aamupäivällä kävimme San Josen naapurikaupungissa Ciudad Colonissa moikkaamassa saksalaista ystäväämme, joka opiskelee siellä yliopistossa. Kävelimme ympäri kampusaluetta ja puistoa ja lähdimme sitten alas kaupunkiin pizzalle. Syötyämme pizzamme yritimme taas saada navigaattoriamme toimimaan, jotta pääsisimme lähtemään kohti Santa Cruzia. Jo ensimmäisessä risteyksessä navigaattori petti meidät, ja ohjasi meidät takaisin kohti San Joseta. Eikö navigaattoriin oikeasti voida ladata muuta tekstiä kuin ”tee U-käännös keskellä moottoritietä” miten olisi vaikka ”aja seuraavasta liittymästä ulos ja yritä löytää takaisin moottiritielle”. Päästyämme takaisin oikeaan suuntaan yritti navi ohjata meitä tielle, jota ei ollut olemassa ja kymmenen kilometrin päästä päätimme luovuttaa koko navigaattorin käytön ja suunnistaa tienumeroiden mukaan. Ongelmana navigaattorissa oli, että vaikka olimme ladanneet uusimmat kartat kännykkään, taisivat kartat olla vähintään kolme vuotta vanhat, sillä ne eivät tunnistaneet kaksi vuotta sitten rakennettua moottoritietä.

Suunnistimme sitten perille Googlemapsin ja Elemerin ohjeiden mukaan. Viimeiset sata metriä olivat taas hankalat, koska emme osanneet paikantaa oikeaa porttia ja portin kaukosäädin ei toiminut, joten emme myöskään sen avulla osanneet paikantaa oikeaa ovea. Tarkoituksenamme on siis majoittua Elemerin vanhempien tilalla, joka koostuu kolmesta talosta: Elemerin vanhemmat asuvat yhdessä, Elemerin sisko yhdessä ja yksi on tarkoitettu vieraskäyttöön. Saimme siis käyttöömme sen. Kaiken kaikkiaan meitä vähän jännitti ylipäätään tulla tänne, sillä Elemerin äiti on kuuleman mukaan osoittautunut aikamoiseksi pirttihirmuksi, joka on hyvin tarkka omaisuudestaan ja tavaroistaan.  Koska mökissä ei ole keittomahdollisuutta tai edes jääkaappia, olemme ainakin jossain määrin Elemerin äidin ystävällisyyden varassa. Onneksi Elemerin sisko toi meille sähkökattilan ja pari lautasta , niin voimme ainakin paistaa kananmunia ja syödä jotain lämpimässä säilyvää.

Saimme avaimet mökkiimme ja Elemerin äiti antoi meille laatikollisen jäitä. Vaihdoimme kuistilla vielä muutaman sanan avaimista ja muusta sellaisesta ja yritin selvittää puutteellisella espanjankielen taidollani jotain asiaa. Tiedättehän sen tunteen,  kun yritätte vieraalla kielellä selvittää jotain ja luulette tietävänne, mitä sanotte, mutta jälkeenpäin muistellessanne tilannetta, tajuatte sanoneenne jotain aivan väärin? Sama tunne oli joskus lukioaikoina, kun Vuokatissa järjestettiin nuorten talviolympialaiset. Olin askarrellut kortin, johon keräilin urheilijoiden nimmareita ja kerran juoksin kahden saksalaisen pojan luokse ja pyysin saksaksi heidän ALLEVIIVAUSTAAN  korttiini. Pojat olivat vähän äimänä, mutta tajusivat kuitenkin tarkoitukseni, itseäni vaan nolotti kohtuu paljon jälkeenpäin, kun muistelin tilannetta. Tällä kertaa oli vähän sama fiilis, kun kerroin moneenkin otteeseen Mireyalle ja Ericalle, että espanjan kielen taitoni on PIENI, sen sijaan että osaan vain vähän espanjaa. No… pequeno vai poco… Itseä vaan harmittaa tollaiset tilanteet jälkeenpäin.

Mutta tosiaan, selvisimme siis perille ja saimme mökkimme, joka ei ollut ihan täysin sitä, mitä olimme ehkä odottaneet. Toisaalta, en tiedä mitä odotimme, mutta ehkä edes jonkinlaisia keittomahdollisuuksia. Mutta edes puutteellinen keittiö ei asettanut meille suurinta haastetta, vaan mökin muut asukkaat. Kaikki, jotka tuntevat minut vähän paremmin, tietävät, että inhoan kaikkea elävää, jolla on yli neljä jalkaa. Ihan vaan siitä syystä, että mikä tahansa se onkin, se on ruma ja puree varmasti kipeästi ja syö minut yön pimeinä tunteina. Kämpän lattia vilisi kaksisenttisiä muurahaisia, ulko-oven verkko-ovessa roikkui julmaakin julmemman näköisiä öttiäisiä ja vessan takaseinässä isot lentomuurahaiset odottivat sopivaa hetkeä käydä kimppuuni, kun pahaa aavistamatta istahtaisin pöntölle.  Käytinkin illan neuroottiseen muurahaisten metsästykseen ja nukkumaan mentyämme kuuntelin paniikissa kaikkia mökistä kantautuvia ääniä. Tilannetta ei parantanut se, että vähän aikaa maattuani joku iso ja suriseva törmäsi suoraan olkapäähäni ja kiljuin tietenkin paniikissa, niin että Jannekin heräsi.  Ajattelin tuskissani, että meidän pitää oikeasti olla tällä mökillä kaksi viikkoa!?! Kaiken lisäksi täällä on aivan turkasen kuuma, mutta siitä ei valiteta. Mieluummin kuuma kuin kylmä.

Tässä muutama kuva mökistä. Olemme jo ehtineet asettua asumaan, mutta älkää välittäkö rekvisiitoista

 

Niin ja vielä sen verran, että saimme tosiaan Mireyalta laatikollisen jäitä. Emme oikein tienneet, mitä jäillä pitäisi tehdä, joten laitoimme muutaman lasiimme ja joimme ne veden kanssa. Muutaman minuutin päästä Janne kysyi, että olikohan noita jäitä tarkoitus juoda, sillä hänellä on vähän vatsa kipeä. Itse olin huomannut aivan saman ja muistelin, mitä Elemer oli juuri pari päivää sitten sanonut ”Älkää koskaan ottako jäitä juomiinne, edes hän paikallisena ei tee sitä” Ja siinä me olimme sitten lastanneet kymmenisen jäätä vesilasiimme. Itselläni maha lähti iloisesti käyntiin, mutta Janne taisi selvitä pelkällä vatsan väännöllä. Seuraavana päivänä kysyimme Nooralta, mitä niillä jäillä oikeastaan on tarkoitus tehdä ja  kai niitä kuitenkin olisi pitänyt juomiin laittaa. Täällä kun on niin kuuma. Ehkä vatsa vaan vaatii vähän totuttelua. Paikalliset bakteerit jne.