Taru Sormusten Herrasta kierroksella

Yksi suurimpia syitämme tulla Uuteen Seelantiin olivat Taru Sormusten Herrasta -elokuvat. Tarkoituksena oli kierrellä kuvauspaikkoja, vaikka niillä ei sen kummempaa enää näykään. On kuitenkin jotenkin hienoa ajatella, että niin loistava leffa kuvattiin tässä ja tässä paikassa. Suuri osa otoksista on kuvattu eteläsaarella, mutta paljon kuvauspaikkoja löytyy myös pohjoisesta.

Ensimmäinen visiittimme oli siis Hobbiton, josta oli jo oma blogijuttunsa, mutta lisää paikkoja oli tiedossa. Me olimme sinänsä melko huonosti valmistautuneita, että vasta täällä Wellingtonissa tajusimme, että on olemassa sellainen "Lord of The Rings locations guidebook", joka olisi kohtuu selkeästi kertonut missä leffaa on kuvattu ja mitä otoksia siellä on kuvattu. Koska reissumme täällä vetelee jo viimeisiään, emme halunneet investoida 30 dollaria kyseiseen kirjaan.

Ajelimme siis Lake Taupolta kohti etelää ja pysähdyimme matkan varrella muun muassa Mordorissa, Tuomiovuorella (jota emme pilvisen sään takia oikeastaan edes nähneet), Anduin-joella ja ajelimme myös Pelennorin aukean ohi. Joistakin paikoista pystyi ihan selkeästi näkemään, että tuttuja maisemia katsellaan, mutta useimmissa paikoissa sai käyttää melko hyvin mielikuvitusta, että paikat tunnisti samoiksi.

Mount Doom oikealla puolella. Lähikuvaa vuoresta ei pilvisen kelin takia tosiaan saatu. Käytännössä vuorta ei elokuvasta edes tunnista, sillä Jackson lupasi niin. Lupaus johtui siitä, että vuori on Mauriheimon alueella ja Maurien mielestä heidän alueidensa käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin on pyhäinhäväistys tms. joten Jackson lupasi, että vuorta tuskin tunnistaa elokuvasta.

Mordoria. Näillä alueilla kuvattu muun muassa ensimmäisen leffan kohtaukset, joissa Isildur lyö Sauronin käden irti

Lisää Mordorin maisemia

Tälläkin vesiputouksella kuvattu joitakin kohtauksia (katsottiin leffat juuri, mutta en nyt muista, mikä kohtaus näillä kuvattiin)

Anduin joki Gravity Canyonissa

Olimme varanneet päivän pituisen LOTR-kierroksen Wellingtonista, ja ajattelimme käydä katsomassa pari paikkaa, mitä kierrokseen ei sisältynyt. Dimholt-roadille olisi ollut 200 kilometrin ajomatka ja kahden tunnin kävely, joten päätimme skipata sen. Fernsidessa olisi ollut Lothlorienin kuvauspaikka ja lampi, jolla Smeagol ja Deagol olivat soutuveneessä, mutta sitä olisi päässyt katsomaan vain yöpymällä kyseisessä paikassa, joten päätimme skipata sen. Jäimme siis odottamaan seuraavan päivän kierrosta.

Seuraavana aamuna oppaamme tuli hakemaan meidät, ja totesimme, että meillä kävi todella hyvä tuuri, sillä olimme kahdestaan kierroksella ja oppaamme oli itse ollut mukana LOTR-leffoissa.
Oppaanamme oli Todd Rippon, joka muun muassa näytteli sitä pahista ratsastamassa Olifantilla, jonka Legolas lahtasi.

Oppaamme Todd Rippon

 Ensiksi ajoimme paikkaan, jossa Aragorn ajelehti rantaan pudottuaan jyrkänteeltä hukan mukana. Brego tulee herättelemään häntä, kun Aragorn uneksii Arwenista.

Aragorn ja Brego

 Opas kertoi hauskan tarinan Aragornista ja Bregosta. Aragornhan castattiin elokuvaan kaksi viikkoa kuvausten alkamisen jälkeen. Syynä entisen Aragornin potkuihin oli oppaamme mukaan "teoreettisesti" se, että hän ei osannut ratsastaa. Koska Viggo oli tunnetusti hevosmies, hänet castattiin ilman koe-esiintymistä. Tämän otoksen piti olla Viggon ensimmäinen, mutta heppapa ei suostunutkaan näyttelemään Viggon kanssa, ja otosta ei voitu kuvata. Jackson käski Viggoa bondaamaan hevosen kanssa ja seuraavat pari viikkoa Viggo nukkuikin tallissa Bregon kanssa. Kyseinen otos kuvattiin vasta vuoden päästä. Kaksikon suhde kehittyi niinkin hyvin, että Viggo osti Bregon kuvausten päätyttyä.

"Aragorn ja Arwen" Opas oli innokas laittamaan meitä näyttelemään kohtaukset itse

 Seuraavaksi ajelimme Isengardenin kuvauspaikalle. Näimme muun muassa alla olevat kuvauspaikat. Kuten alla olevassa kuvassa näkyy, Gandalf on kuvattu ratsastamassa vasemmalta oikealle, mutta elokuvassa kuva on käännetty toisinpäin, sillä jonkun elokuvahistoriallisen jutun vuoksi hyvikset tulevat ruutuun oikealta ja pahikset vasemmalta (tai siis kulkevat sen suuntaisesti)

"Gandalf ja Saruman" kävelemässä puutarhan halki (vrt. yllä oleva kuva)

Tuolla aukealla kuvattiin Gandalfin ratsastus Isengardeniin. Kuvauksia varten paikalle rakennettiin uusi polku, joka sitten palautettiin alkuperäiseen tilaansa. Jacksonin tiimi olisi istuttanut ruohotkin itse, mutta puistonhoitajat halusivat tehdä sen ja istuttivat paikalle eri ruohoa kuin ympärillä oleva ruoho, joten polun sijainti näkyy nyt erivärisenä ruohona.

Tosifaneille oltiin varattu mukaan asianmukaiset kamppeet

Kun kuvauksia aloitettiin, New Line Cinema vaati, ettei paikalle jää mitään merkkejä kuvauksista (tekijänoikeudet jne). Tästä syystä kaikki lavasteetkin purettiin Hobbitonia lukuunottamatta. Muutamiin paikkoihin oli kuitenkin merkitty, että paikalla oltiin jonkinnäköisiä kuvauksia tehty. Rivendelliin menimme katsomaan muutamia kuvauspaikkoja. Paikalla oltiin kuvauttu muun muassa alla olevia otoksia. Frodon huone, Elrondin taloa ja muutamia muita, todella kalliita lavasteita, jotka eivät koskaan päätyneet elokuvaan asti

Tässä kohdalla Frodon huone. Kuva jossa Frodo katsoo haltijalaaksoon on pistetty kokoon kolmesta tai neljästä eri kuvasta. Ainoastaan kuvan vasen reuna on kuvattu tällä kohtaa. Haltijalaakso on itseasiassa maalaus ja taustalla olevat vesiputoukset ovat feikkejä, mutta muuten maisema on kuvattu eteläsaarella.

 Kävimme myös katsastamassa alueen kuuluisimman puun. Kyseisen puun vieressä otettiin Legolaksen mainoskuvat, tai mitkä lie ovatkaan. Oikeanpuoleinen kuva oli mukana trailerissa, mutta itse leffassa sitä ei käytetty ollenkaan. Vasemmanpuoleisesta teetettiin kokovartalostandi.

"Legolas"

Tällä paikalla kuvattiin Helm's Deep ja Minas Tirith

 Seuraavaksi suuntasimme studioille, jonne emme kuitenkin päässeet sisään. Studioiden vieressä on kuitenkin Weta Cave, joka on eräänlainen museo, jonne on kerätty eri leffoissa käytettyjä esineitä.

Hanna ja Uruk Hai

Janne ihmettelee Klonkun kanssa

Opas näytti mallia, minne katse pitää suunnata

 Viimeinen kohteemme oli "Get off the Road" tie. Alla olevassa kuvassa Ring Wright on kukkulan päällä katselemassa. Kyseinen otos otettiin kolmelta aamuyöllä ja läheisessä kylässä olleet ihmiset eivät kuvauksista tienneet, vaan luulivat, että metsässä on ufoja. Kyseisessä paikassa on myös kuvattu hobitteja juoksemassa pimeässä metsässä. Yhdessä kohtauksessa hobitteja näkyy vain kolme, vaikka annetaankin ymmärtää, että kaikki neljä ovat paikalla. Kohtauksesta kuitenkin puuttuu yksi hobitti, Sam, joka lihotettuaan itseään parikymmentä kiloa roolia varten oli niin huonossa kunnossa päivän muiden kuvausten jälkeen, että hänet lähetettiin hotelliin lepäämään muiden jatkaessa kuvauksia.

Tästä kohti yllä oleva otos kuvattiin

Frodo ja Sam puun juurella

Janne ja Hanna samoissa maisemissa

Kohta, jossa hobitit menevät piiloon sormusaaveita

Kuten kuvasta näkyy, kyseinen puu oli feikki. Runko tuotiin taas jostain muualta ja juuret rakennettiin styroksista, kuten suurin osa muistakin lavasteista. Tuotanto käytti lavasteissaan niin paljon styroksia, että Jackson osti jossain vaiheessa tehtaan, josta he styroksia tilasivat

Frodo kuuntelee tiellä sormusaaveiden lähestymistä, kun muut keräävät taustalla sieniä

Sama kohtaus nykypäivänä

Vähän edempänä tiellä kuvattiin myös se, kun hobitit kierivät mäkeä alas. Tässä kohtaus uudelleenkuvattuna. Janne ei sentään kierinyt alas mäkeä, mutta oikeat asennot sentään saatiin aikaiseksi :)

Kierroksen parasta antia oli kuitenkin loistava oppaamme ja hänen kertomansa jutut Uuden Seelannin filmiskenestä, näyttelijän työstä, Peter Jacksonista ja hänen muista rooleistaan (Xena, Hercules, King Kong, Avatar...) Kävimme myös ajelemassa Jacksonin kotinurkilla, mutta herrasmiessopimuksen takia emme pysähtyneet hänen talonsa edustalle, vaikka joku selkeästi oli kotona (valot olivat päällä).

Kaikin puolin todella hieno reissu, vaikka kuvauspaikoilla ei tietenkään ollut mitään. Hintava kyllä (170 dollaria per naama), mutta voisin melkein sanoa, että oli sen arvoinen, sillä saatiin taas niin paljon infoa ja mielenkiintoisia kertomuksia, että olisi toivonut päivän jatkuvan vähän pidempään.

Äiti, me hypättiin lentokoneesta!

Torstaipäivän viihdettä Lake Taupolla

Hobitteja ja epäonnisia sattumuksia

No niin, nyt on selvitty neljästä? yöstä ja päivästä maapallon toisella laidalla. Päivät menee todella nopeaan ja ei oikeastaan pysy enää edes mukana, että mikähän viikonpäivä mahtaa olla. Jos nyt kuitenkin oikeana päivänä satutaan lentokentälle niin hyvä juttu.

Saaren pohjoisosasta lähdimme ajelemaan vauhdilla kohti etelää. Totesimme, että jätämme pohjoisimman kärjen käymättä ja suuntaamme saarta alaspäin. Parina päivänä ajettiin sitten vähän enemmän, mutta toisaalta matkan varrella ei ollut mitään niin mielenkiintoista nähtävää, että olisi tarvinnut paljoa pysähdellä. Taktiikaksemme olemme nyt omaksuneet, että nukumme joka toisen yön ns. halpisleirintäalueella ja joka toisen yön "oikealla" leirintäalueella, jotta saamme akut ladattua jne. Vuokraustoimistossa kyllä sanottiin, että akku kestää yhden tai kaksi yötä ilman ongelmia, jos ajellaan paljon, mutta varman päälle kuitenkin otetaan. Ensimmisen päivän lukkoepisodin jälkeen homma on mennyt suhteellisen kivuttomasti, mikäli ei lasketa sitä, että Janne taisi murtaa toissapäivänä varpaansa, kun tiputti ruokapöytämme sen päälle.

Eilen pysähdyimme yhteen matkan odotetuimmista paikoista, nimittäin Hobittilaan. Lähellä Hamiltonia ja Matamataa sijaitsee hobittikylä, jossa Peter Jackson kuvasi elokuvaa. Paikka on sinänsä ainutlaatuinen, sillä se on ainoita pystyyn jätettyjä kuvauspaikkoja. Muilta kuvauspaikoilta lavasteet on viety pois ja paikat ovat alkuperäisessä kunnossaan. Koska Tolkien oli kohtuu tarkasti selittänyt, millainen paikka Hobittila oli, oli Jacksonilla melkoinen haaste löytää sopiva kuvauspaikka. Alueen tuli olla mäkinen, jotta sinne saa rakennettua hobittikolot, siellä tuli olla lampi ja iso puu. Sopivaa paikka etsittiin helikopterin avulla ja lopulta sopiva paikka löytyikin. Sopimukset neuvoteltiin pellon omistajan kanssa ja alueen raivaus- ja rakennustyöt alkoivat. Paikkaa rakennettiin 9 kuukautta ja apuna oli muun muassa Uuden Seelannin armeija. Kuvaukset kestivät viitisen viikkoa ja paikalla oli päivittäin n. 400 henkilöä, joita ruokittiin kolme kertaa päivässä kahdella tai kolmella ruokalajilla, joten melkoista syöttämistä tuo aika on ollut. Samoin myös hobittien maskeeraaminen, sillä yhden hobitin maskeeraamiseen meni oppaan mukaan suunnilleen viisi tuntia.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Jacksonin aikomuksena oli purkaa hobittila pois, mutta omistajan poika näki lavasteissa bisnesidean ja hän pyysi, että lavasteet jätetään paikoilleen. Alunperin alueelle rakennettiin suunnilleen 30 hobitinkoloa, mutta niistä noin puolet purettiin pois. Jäljelle jääneiden kolojen ympärille perustettiin kannattava turistibisnes, joka kuitenkin kuollee jossain vaiheessa pois. Tällä hetkellä kohteessa on käynyt noin 350000 turistia ja menon odotetaan taas vilkastuvan ensi vuonna, kun Hobitti-elokuva näkee päivänvalon. Jackson oli viime lokakuussa kuvaamassa paikan päällä Hobitti-elokuvaa ja kuvauksia varten paikkaa taas kohennettiin ja uusia koloja rakennettiin. Kesäisin paikka on vetänyt melko hyvin turisteja ja kierroksia tehdään jopa 11 päivässä. Talvisin meno hidastuu 5-6 kierrokseen päivässä. Meillä sattui hyvä tuuri, sillä edellämme menneessä ryhmässä oli varmaan 30 henkilöä, seuraavassakin jotain 18, mutta meidän ryhmässämme oli vain 7 henkilöä. Saimme siis ihastelle koloja kaikessa rauhassa.

Tässä muutamia kuvia kierrokselta:

Yllättävän huonosti mainostettu paikka. Navigaattorin kanssa mentiin kolme kertaa metsään (kirjaimellisesti) vaikka sinänsä oikeilla nurkilla oltiinkin. Lopulta löydettiin kuitenkin oikea paikka

Hobittilassa ollaan käytetty perinteiseen elokuvatapaan samoja kikkoja, mitä opimme jo Los Angelesissakin. Hobittikoloja on rakennettu isoja ja pieniä, jotta saataisiin perspektiiviä. Hobitit kuvataan ihmisten kokoisten kolojen edessä, jotta näyttäysi siltä, että kolot ovat sopivan kokoisia hobiteille ja sitten kun kuvataan esimerkiksi ihmisiä hobittilassa, kuvataan pienempien kolojen edessä, jotta näyttäisi siltä, että kolot ovat todella pieniä.

Rinteessä näkyy hobitinkoloja

Tämän puun ansiosta Alexander sai itselleen muhkean eläkepaketin. Opas vitsailikin, että Uusi Seelanti taitaa olla ainoa paikka, missä raha kasvaa puissa, ja puu ristitiinkin myöhemmin "Moneytreeksi" sillä nimenomaan tuon puun takia paikka valittiin kuvauskohteeksi

Lammen toisella puolella näkyvät silta, mylly ja taverna

Hobittikoloja ja puun alla Reppulien kolo

Samin asunnolla, filmissä ovi on kuitenkin erivärinen, mutta sama kolo kyseessä

Janne Reppulin kolon edessä

Tässä ainut kolo, mihin pääsi käymään sisälläkin

Toinen olennainen puu Taru Sormusten Herrassa on Reppulin talon katolla kasvava puu. Tällaista puuta paikan päältä ei kuitenkaan löytynyt, joten puu täytyi tuoda paikalle. Sopiva puu löytyi Matamatasta, joka on suunilleen parinkymmenen kilometri päässä Hobittilasta. Puu pilkottiin ja kärrättiin paikalle, jossa se pistettiin kokoon "liimaa-leikkaa-askartele"-menetelmällä. Koska puu oli pilkottu palasiksi, oli se tietenkin kuollut, joten lehdet tilattiin Thaimaasta ja kiinnitettiin puuhun liimalla ja vaijereilla. Sitten ne vielä erikseen maalattiin.

Hieno kierros, mutta ehkä vähän ylihintainen. Kierros maksoi 66 NZD, eli suunnilleen 40 euroa per henkilö. Kuten aiemmin todettiinkin, opas pelkäsi, että jossain vaiheessa bisnes tulee hiljenemään ja kuolemaan pois, mutta ehkä uusi boosti tulee taas joulun paikkeilla, kun Hobitti-elokuva tulee ulos. Itse jäimme miettimään, että turistit ehkä saadaan paikan päälle yhden kerran, mutta entäs toisen kerran? Pääsylippukin on sen verran suolaisen hintainen, että tosifani sen kyllä maksaa, mutta perusturistilta saattaisi jäädä käymättä, varsinkin kun paikka on suhteellisen huonosti mainostettu.

Hobittilasta matkamme jatkui kohti Rotoruaa. Jannen Ipadilla on jonkin verran toimivuusongelma, ja olemme yrittäneet löytää nettiä, jotta saisimme ongelman korjattua. Täällä netti on kuitenkin joko todella kallis tai todella hidas, jos nyt sattuu ilmaisen netin löytämään. Matkalla Rotoruaan pysähdyimme suunnilleen viisi kertaa löytääksemme suhteellisen nopeasti toimivan netin, mutta millään kerralla ei onnistanut. Lopulta kello alkoi olla sen verran paljon, että totesimme parhaaksi lähteä etsimään leirintäaluetta. Meillä on kattava vihko, johon on merkitty kaikki halpisleirintäalueet, mutta joskus niiden löytäminen on melko vaikeaa. Täksi yöksi suuntasimma Okareka-järvelle, joka on 10 kilometrin päässä Rotorualta.

Maisemia ei ainakaan voinut moittia leirintäalueella

Kävimme myös puolentunnin puskakävelyllä

Ajantappaminen on osoittautunut pieneksi ongelmaksi leiriytymisen jälkeen. Sähköttömillä leirintäalueille ei voida katsoa leffoja kuin sen, mitä tietokoneen akku kestää, ruuanlaitossakin menee vain tunnin verran ja Janne ei tykkää pelata korttia. Ollaan siis menty kohtuullisen aikaisin nukkumaan (lue ennen yhdeksää), ja nukuttu yleensä kellon ympäri. Eilisiltana sää kylmeni yllättävän paljon ja maa oli ihan huurussa. Koska meillä ei ollut sähköä, jouduimme käyttämään kaasulämmitystä, toivottavasti kaasu ei lopu joku kaunis päivä kesken ruuanlaiton.

Aamulla laitoimme normaaliin tapaan aamiaiset ja valmistauduimme lähtöön. Kamat kasaan, sänky kokoon, munat pannulle ja tiskien tiskaus. Janne istui kuskin penkille, laittoi avaimen lukkoon ja väänsi: Mitään ei tapahdu. Janne vääntää avainta uudelleen: mitään ei tapahdu vieläkään. Himputin vempeleestä on akku tyhjä. Olimme parkkeeranneet auton vähän alamäkeen, joten ei muuta, kun vaimo taas työntämään. Auto ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle. Tutkimme auton läpikotaisin, mutta autosta ei löytynyt kaapeleita eikä myöskään hinausköyttä. Ajattelimme, että soitamme Freedomcamperille ja varmistamme kaapelitilanteen ja tivaamme miten tilanne on mahdollinen, sillä akun piti kestää hyvin yksi tai kaksikin päivää. Toteamme, että kännyköissä ei ole kuuluvuutta ja omassani on akku loppu. Kuinkas muutenkaan. Onneksi leirintäalueella oli kaksi saksalaista tyttöä, jotka tulivat kanssamme työntämään autoa, mutta suoralla tiellä ei mäkistarttia saatu aikaiseksi. Tytöt ottivat Jannen mukaansa ja veivät hänet kaupunkiin huoltoasemalle, josta tulikin mies auton ja kaapeleiden kanssa, niin saatiin auto käyntiin. Mies ei veloittanut hommasta onneksi kuin 20 NZD (12 e), joten säästettiin pitkä penni. (Toisaalta, emme olisi edes voineet soittaa tiepalveluun, sillä meillä ei ollut kuuluvuutta).

Innolla odotamme, mitähän tuo rakas rakkine seuraavaksi keksii. Lukko-ongelma iski taas toissapäivänä, mutta tällä kertaa osasimme itse sen ratkaista. Radio on pari kertaa mykistynyt ja lakannut toimimasta, mutta parin tunnin kuluttua se on taas alkanut toimia normaalisti. Vesihanamme näyttää vuotavan, puhtaanveden tankki ei täyty täyteen ja harmaavesitankin suljin ei oikin toimi, vaan valutamme likavettä koko ajan.  Mutta muuten siis kaikki hyvin. On tässä omalla tavallaan joku viehätyksensä. Ainakin niin kauan kuin auto pysyy kunnossa.

Varmistaaksemme sähkön saannin ja auton toimivuuden huomisaamuna, ajoimme saman tien Okareka-järveltä Rotoruan keskustaan ja varasimme paikan oikealta leirintäalueelta. Päätimme jäädä Rotoruaan toiseksikin päiväksi, sillä haluamme käydä kuumilla lähteillä (Thermal baths). Halvin kylpylä maksaisi 14 dollaria, mutta valitsimme leirintäalueen, jossa on muutama allas. Tänään siis tiedossa tietokoneen korjausta, lilluttelua kylpylässä ja toivottavasti vähän sujuvampi lähtö huomenna kohti Taupo-järveä.

Welcome to New Zealand

Pitkä 13 tunnin lento takana ja laskeutuminen Uuteen Seelantiin kello puoli kuusi aamulla paikallista aikaa. Lento meno yllättävän kivuttomasti, varsinkin kun rivissämme oli yksi vapaa paikka. Myös leffat oli hyviä ja ehdin muun muassa katsoa Mission Impossiblen, Sherlock Holmesin ja The Vown.

Lentokentällä jouduimme odottelemaan pari tuntia, että yritys, josta olimme vuokranneet asuntoautomme, aukeaisi, ja joku tulisi hakemaan meidät lentokentältä. Aika kului kuitenkin kohtuu nopeasti, kun keräsimme pinon kaiken maailman esitteitä ja tutkimme, mitähän mahtaisimme matkallamme tehdä. Normaalistihan meillä on melko tarkka suunnitelma siitä, mitä haluamme matkallamme tehdä ja nähdä, mutta tätä matkaa ei tosiaan kovin tarkkaan olla suunniteltu. Siinä suunnitellessamme päätimme kuitenkin, että lähdemme suuntaamaan pohjoiseen ainakin näin aluksi.

Puoli yhdeksän jälkeen meidät käytiin hakemassa ja puolitoista tuntia täyttelimme erilaisia papereita sun muita ja meidät perehdytettiin matkailuautoilun saloihin. Kaikki näytettiin kädestä pitäen ja työntekijä vielä varoitti, että toisinaan auton lukot ovat melko kenkut ja mikäli lukkoja väännetään vääriin, saattaa lukitusjärjestelmä mennä sekaisin ja toipumisessa saattaa kestää puolisenkin tuntia. (Nyt kun annoin tällaisen leffavihjeen, niin kaikki tietenkin arvaavat mitä tulee tapahtumaan).

Kotimme seuraavan parin viikon ajan

Noh, lähdimme siis ajelemaan kohti pohjoista. Pysähdyimme ruokakauppaan täyttämään jääkaapin ja jatkoimme matkaamme. Tarkotuksena oli ajella 200 kilometrin matka Whangareihin ja etsiä jonkinlainen paikka majoittumista varten. Olimme jotenkin ajatelleet, että leiriytyminen on kohtuu helppoa ja voimme jäädä yöksi tien viereen esim. levähdyspaikalle, mutta valitettavasti homma ei täällä toimikaan ihan samalla tavalla. Leiriytymisalueet on tiukasti määritelty, joskin muutamia freedom camping -paikkoja löytyy. Suurin osa paikoista on kuitenkin maksullisia, ja sinänsä tuntuu vähän hölmöltä maksaa ensin iso hinta autosta, jossa voi majottua, että pääsee sitten maksamaan vielä leirintäaluepaikasta. Mutta noh, ajelimme siis ympäriinsä ja pysähdyimme mielemme mukaan sopivilta kuulostaviin paikkoihin. Matkailuauton mukana saimme sellaisen laitteen, jossa on GPS ja se sitten selittää millaisessa paikassa ollaan, paikan historiaa ja mielenkiintoisia kohteita lähettyvillä.
Meillä on myös hyvä kartta mukanamme, ja siihen on merkitty paljon erilaisia nähtävyyksiä.

Kolmannen pysähdyksemme teimme Mhangawei Headsissa?, jossa oli tarkoitus olla joku kalliokävelypolku. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että itse reitti alkaisi vasta 45 minuutin kävelymatkan päästä, joten päätimme sittenkin skipata sen. Otimme muutamia valokuvia, sillä paikka oli muutenkin ihan kaunis.

Palasimme takaisin autollemme ja yllätys yllätys, auto ei sitten auennutkaan enää avaimilla. Noh, ajattelimme, että kokeillaanpa vartin päästä uudestaan. Nyt on varmaan käynyt juuri niinkuin firman työntekijä sanoi. Odottelimme vartin ja palasimme taas yrittämään. Ei reaktiota. Ääniä kuuluu, mutta lukot eivät vain loksahda auki. Päätimme odottaa vähän lisää, sen puolituntia, mitä mies sanoi, että lukkojen resetoinnissa saattaa kestää. Puolen tunnin jälkeenkään ei minkäänlaista reaktiota. Tässä vaiheessa aloimme jo vähän huolestua, että mitä jos muutaman tunnin odottelukaan ei vielä avaa lukkoja. Päätimme lähteä kysymään apua muilta turisteilta ja vierailijoilta, mutta tietenkään kenelläkään heistä ei ollut kännykkää mukana. Yksi vanhempi pariskunta tuli siihen myös pällistelemään ja kokeilemaan avaimia, mutta heitäkään ei onnistanut. He kysyivät, että haluaisimmeko lähteä heidän kotiinsa soittamaan apua (olimme siis jättäneet kaikki kamamme autoon sisään, eikä meillä ollut edes kännykkää), mutta totesimme, että taidamma kuitenkin jäädä paikalle, sillä autossa oli kuitenkin koko omaisuutemme.

Kohta paikalle tuli uudennäköinen Audi, jossa oli kaksi nuorta häiskää. Pyysimme heiltä apua ja he soittivat yritykseen, josta olimme vuokranneet automme. Sieltä annettiin ties minkälaista ohjetta, mutta mikään ei auttanut. Molemmat miehetkin kävivät kokeilemassa ovia, mutta hekään eivät saaneet ovia auki. Soitimme siis AA:han, joka on paikallinen tiepalvelu. Sieltä kerrottiin, että lukkojen avaaminen tulisi olemaan kohtuu kallista, mutta onneksi meillä oli täysvakuutus. Odottelimme puolisen tuntia tieapua saapuvaksi ja naureskellen totesin siinä vielä pojille, että tietenkin ovi aukeaa samantien, kun tiepalvelu tulee paikalle. Varmuuden vuoksi kävimme vielä kääntelemässä avainta lukossa, välttääksemme nolon tilanteen.

Lopulta tiepalvelu saapui paikalle. Kerroimme miehelle ongelmamme ja hän otti avaimen käteensä, tutkiskeli sitä jonkin aikaa, työnsi lukkoon ja väänsi. Yllättäen ovet aukesivat! Ihmettelimme siinä sitten hetken, että miten tässä nyt näin kävi ja miten se lukko nyt sitten muka toimikin, mutta niin siinä vain kävi, lukko aukesi. Auttajamme kysyivät, haluaisimmeko lähteä muutamalle oluelle, mutta päätimme jatkaa matkaamme, sillä kello oli jo melko paljon, ja meillä oli vielä matkaa jäljellä.

Ajelimme Whangareihin ja yritimme löytää yöpymispaikkaa. Alueella oli kyllä paljon leirintäpaikkoja, mutta emme olisi halunneet maksaa kovinkaan paljon yöpymisestä. Lopulta kello tuli kuusi, aurinko laski ja tuli aivan säkkipimeää. Totesimme, että taidamme joutua suuntaamaan ensimmäiselle vastaantulevalle leirintäalueelle, sillä pimeässä suunnistaminen ei ollut kovinkaan mukavaa. Pitkin hampain maksoimme siis leirintäaluemaksun 35 dollaria ja yövyimme siellä.

Aamulla heräsimme jo seitsemän aikaa, teimme aamupalat ja lähdimme ajamaan kohti Whangarei Fallseja. Tänä aamuna olimme olleet vähän viisaampia ja olimme valmiiksi etsineet paikan, minne aiomme majoittua. Netistä löytyi sivusto, josta löytyi kaikki ilmaiset ja edulliset leirintäalueet ja päätimme suunnata yhdelle sellaiselle. Ilmaisia alueita ei Northlandissa ollut kuin muutama, mutta onneksi yksi oli matkamme varrella. Matkan varrella pysähdyimme myös kiiltomatoluolaan, sillä Australia ja Uusi Seelanti ovat oppaan mukaan ainoita alueita maailmassa, joissa on kiiltomatoja (ainakin näin paljon). Luola oli kyllä ihan hieno, mutta ei sen 15 dollarin arvoinen, mitä 20 minuutin vierailusta perittiin.

Whangarei Falls

Hienoja puita Whangarei Fallsilla

Matkan taittuessa alkaa myös käydä yhä selvemmäksi, että Uusi Seelanti on nimenomaan luontokohde (ihan kun sitä ei oltaisi tiedetty), mutta havainto vaan vahvistuu tässä matkan varrella. Maisemat ovat upeita, kaupungit ovat melko pieniä ja tiet ovat onneksi hyvässä kunnossa. Erilaisia metsikköjä ja pusikkoja on vähän väliä lampaista ja lehmistä puhumattakaan.

Maisemia autosta katsottuna

Lounaspaikka

Lounaspaikka

Matka taittui sen verran nopeasti, että olimme leirintäalueellamme jo neljän aikaan. Pimeän tuloon oli vielä pari tuntia ja mietimme, mitähän meidän tulisi tehdä. 25 kilometrin päässä olisi toinen ilmainen leirintäalue, mutta kannattaako sinne lähteä, vai olisiko parempi jäädä tänne. Jannea vähän epäilytti, sillä olimme tasan ainoat henkilöt leirintäalueella ja tietenkin mietimme sitä mahdollisuutta, että yöllä paikalle tulee joku, murtautuu autoon, ryöstää ja raiskaa meidät ja muuta mukavaa. Päätimme kuitenkin jäädä paikoillemme ja ottaa loppuillan rennosti. Päätös osoittautui hyväksi, sillä tunnin päästä paikalle ajoi pari saksalaista tyttöä, jotka kertoivat yrittäneensä mennä toiselle leirintäalueelle, mutta heidän autonsa oli jäänyt jumiin tielle. Onneksi emme siis lähteneet. Toisaalta ehdimme kyllä kokea muutaman kauhun hetken itsekin omalla leirintäpaikallamme yrittäessämme etsiä autolle sopivaa kohtaa. Leirintäalue oli iso nurmikenttä, ja nurmi oli melko kosteaa ja tietenkin automme jumittui kiinni eikä päässyt eteenpäin mutaisessa maassa. Ei muuta kuin vaimo työntämään ja saatiin auto liikkeelle. Lisämakua hommaan toivat myös naapurimme, kolme kanaa ja kukko, jotka yrittivät hyökätä kimppuumme. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Auto saatiin liikkeelle, saimme elukoiden kanssa sovun aikaan, kaasu toimi ja kanapihvit valmistuivat. Yö oli vähän viileämpi kuin edellinen, sillä koska meillä ei ollut sähköä käytössä, emme saaneet sähkölämmitintä käyttöömme, emmekä halunneet tuhlata kaasuamme lämmitykseen. Seuraava aamu alkoi mukavasti juusto-kinkku-tomaatti-munakkaalla. Tänään myös pääsimme vihdoinkin nettiin. Otimme Jannen Ipadiin prepaid-liittymän, mutta netti toimii todella huonosti. Päivityksiä saattaa tästä syystä tulla vähän hitaammalla tahdilla.

Leirintäpaikkamme ja hyökkäilevät naapurit

Auto jumi kiinni

Lähdemme tästä suuntaamaan etelään päin. Ylihuomenna olisi tarkoitus suunnata Hobbittoniin, Lotrin kuvauspaikoille. Jee jee.